Olen 21v. kehonrakennukseen hurahtanut pojankloppi Espoosta. Tavoitteellista kuntosalitreeniä on takana nelisen vuotta.
Alkuvuodesta 2012 asetin itselleni tavoitteen, tavoitteen joka on siintänyt mielessä joka päivä, tavoitteen jonka eteen teen kaikkeni - kilpailla 2013 syksyllä Classic Bodybuilding junioreissa Nordic Fitness Expossa.
Tämä blogi kertoo taipaleestani suurta tavoitettani kohti..
Niin se aika vaan menee. Tuntuu siltä, että pari tuntia sitten kävin hakemassa Eibberon juna-asemalta ja Tampon kanssa ehdittiin kahvit vetäsemmään. Onneks muistoja on kuvien ja videon muodossa, toki kaikkea ei nyt ihan julkisuuteen viiti laittaa!
Pojat heräilivät tänään aikaseen ja ei allekirjottanutkaan montaa tuntia saanut/viittinyt nukkua tästä syystä. Aamupäivästä katteltiin vähän poikien poseerauksia, mietittiin syntyjä syviä, laitettiin Anttonille eka kerros väriä, käytiin kaupassa ostamassa tarpeet pojille matkan alkupuoliskolle mitä tarvitsevat.
Todella hienot pari päivää takana ja valehtelisin jos ei sanois että fiilis on haikeahko tässä. Herkistelyt sikseen ja toivotaan että pojilla menee hommat putkeen Espanjassa. Tietysti siellä on lämmin, joka vaikuttaa nesteytykseen ja värien kanssa varmasti jonnin verran. Muuttujia on, mutta niistä ei liikaa kannata stressta. Työ on tehty ja oon todella ylpeä näistä ystävyksistä. Ei muutakun lippu korkealle ja rauttaa kaulaan!
Pojille iso kiitos näistä päivistä! Hienoa nähdä kavereita, vaikka eri puolilla Suomea asutaankin. Tai ystäviähän nämä ovat, kuten tuossa mietittiinkin. Onneksi kesä on tulossa ja tapaamisia tossa alustavasti pähkäiltiinkin mitä kaikkea sitä pittääpi tehdä. Antton toki tulee HKIin heti Epsanjan reissun jälkeen noin kuukaudeksi kauppiksen valmennuskurssin vuoksi, joten häntä tulee varmasti enemmän nähtyä ainakin nyt alkukesästä.
Pidetään pojille (body)peukkuja!
Iltasella tuli saunottua ja tosi nopeesti poseerausta harjoiteltua. Eli totaalilepopäiväksi tämän lasken. Näitä ei montaa ole, eikä tule, hyvä toki sillon tällön pitää.. Jepjep, tentteihinkin pitää lukea, nimittäin torstaina on ensimmäinen laatuaan eikä siihen liikaa ole luettu. Tällästä tää on. Täytyy vaan koittaa saada hommia tehtyä ja palautettua tarvittavat koulutyöt jotta suoritukset saa hankittua. 2 viikon päästä ensimmäinen lukuvuosi onkin historiaa ja pääsee tekemään täysillä sitä mitä haluaa - bodata! Toki ohessa töitä sitten.
Joo, ensi yönä täytyy yrittää nukkua kunnolla. Aika nuutunut olo tässä rupiaa olemaan, kun omien tekemisten ohella yrittänyt parhaansa mukaan olla näille EM-kandidaateille avuksi ja ajatella heidän napaansa myös. :) Loppuun tämän illan kuntoa. 95.8kg oli aamupaino parin huonosti nukutun yön jälkeen, kroppa kerännyt nestettäpi.
Viimeyö tuli vähän huonosti nukuttua kun päivä meni niin nopiaan ja konehommat veny myöhään. Mutta saatiin video upittua ja se siis löytyy edellisestä päivityksestä. Nojoo, ei anneta yhtien huonohkojen yöunien haitata! Pirteenä ja innnokkaana uuteen päivään vaan, ja etiäppäin!
Lihapäät kaupalla.
Eibin kanssa aamusta tuli jauhettua hyvää setitystä vähän kaikesta, tottakai pääasiassa bodailusta ja siitä että pittää olla niitä tavotteita koko ajan, tuleen ei saa jäähä makaamaan. Failure is not an opinion ja sillai. Sitten kävästiin kaupassa ostamassa ukolle viimesiä tarpeita ja vähän sulateltiin Wotkin'sin broiskufilettä. Kehut tuli, yllättäen. ;)
Kuvailtiin myös siinä KROUSERISHOPPIN' video. Eipä mittään kummempaa, peruspeteilyä ja BODY-lehtihän sieltä tuli bongattu kanssa Pekan juttuineen päivineen.. On muuten todella hyvä juttu, kannattaa käydä poistamassa ko. lehti ehdottomasti!! Jännä homma kun suomalaiset ei uskalla kirjotella tuohon sävvyyn ja sitten tulee tuommonen EIMIHINKÄÄN-junnero puhumaan asioista rehdisti niiku ne näkkee. Iso hatunnosto Pekalle, hieno mies. Respect.
Lihapäävideo
No sittenpä saatiin kunnon jymy-yllätys! Oltiin siinä ihmetelty, että miksei se mestari-Anttoni soittele, pitäis rupeen oleen aika lähellä jo mitä aika-arvioihin perustaa. No mitäs sitten - ovikello soi ja herra seisoo siinä hymy korvissa! Todettiin siinä vanhan liiton tyyliin, että perkle miksipäs sitä nyt pittääpi 10min välein ilmotella missä mennöö, senku saapuu paikalle, kinkerit pystyyn ja diskopallo pyörimään - VL!
Hetki tämän jälkeen saapu Niko eli NGV (linkki Nikon tuoreeseen blogiin) paikalle pienten reittiopastusten jälkkeen. :) Siinä sitten vaihettiin kahvi-/teekupposten ääressä takapihalla kuulumisia auringonpaisteella. Livet leker tai jottai sellasta! Lopulta alettiin fundeeraamaan, että mihin mennään jumpalle. Yhen puhelunsoiton jälkkeen saatiin puhuttua (lue: Eibbi puhui ;)) meijät ilmaisreenille Leppävaaran Fressille.
Treenin jälkkeen edettiin suunnitelmien mukkaan ja mentiin kahtomaan siihen ihan salin viereen, Selloon uusi Iron Man 3. Aiempia en itse ollu nähny, mutta diggasin kyllä. "Aivot narikkaan" -leffa, hyvää mättöä. EM_kisapojat kävivät molemmat ainakin kerran leffan kesken veskissä, rupes pojilla rakko vuotamaan! Ja ofc. leffan jälkeen meni oma aikansa, että päästiin poies kun käytössä käytännössä yksi wc ja monta kusihätästä lihapäätä + muu kansa siinä. :d Lopulta selvittiin sitä matkaan kohti Tyrylahti-mansionia.
Aika levoton fiilis oli kyllä Tampon autossa siinä, meinaan että joka ukkoa väsytti ja nälätti, joten huhheijjaa mitä juttua. :D Eno Classicci VL-Unskin isännöimänä oli kyllä huikee setitys Eibberon kanssa!! Noh siitä kämpille ja vähäsiä ruokia naamariin nii saatii edes vähän järkeä touhuun taas.
Lihakööri: Pekka-veli, Niko, Pekka, Kvarnari, Antton & Jarmo
Aivan huikea päivä taas takana. Suuri kiitos Nikolle että käväs pyörähtämässä täällä. Kiitos Fressille että päästiin ilmaisjumpalle ja että Kvarrekin meni kisajengistä läpi! Ja tietenkin näille EM-skaboihin lähteville; Anttonille ja Pekalle. Sitä vois luulla että äijät olis vaikeita tässä vaiheessa, mutta jumakauta meillähän on oikeesti ollu kivaa isolla k:lla! Ihan pirteitä poikiahan nuo ovat ollehet. :) Todella hienoja päiviä nämä - Memories!
Huomenna sitten aamusta ylös ja heitetään Anttonille eka kierros väriä pintaan. Huomenna tulloo vielä vimppapäivitys näistä herroista!!
Hyvää sunnutaiyötä! Päivittely venähti tuossa erinäisten hommien jälkeen, mutta nyt sitä puskee!
Alkuun mainittakoon, että kisaprojekti edistyy hitaasti mutta varmasti. Jälleen tuli 0.4kg aamupainojen viikkokeskiarvo viime viikosta alaspäin. Hiljaa hyvä tulee, muutosta näkyy koko ajan ukossa - mikä on tärkeintä. Mutta sitten sunnuntaipäivään:
Aamu- ja iltapäivän aikana uli otettua aurinkova, nautittua säästä, pikkusen kouluhommia alta pois - nimittäin niihin ei kosketa pariin seuraavaan päivään jostain kumman syystä.. Päiväsellä käytiin Kvarnaria muistamassa syntymäpäiviensä kunniaksi. Kaveri oli kauniisti tehnyt meille (mulle ja Pekka-veljelle) prodepuddingia, kiitos tästä Kvarre! Siitä sitten kaupan kautta ostamaan meille kylään saapuvalle ystävälleni Eibille ruokatarpeita, ettei pojan tarvi katabolian kourissa kärsivä viimeisinä dieettipäivinään ennen h-hetkeä!
Todellakin, klo 19 aikaan kävin Pekan noukkimassa Leppävaaran asemalta, josta suoraan sännättiin LPG:lle eli paikalliselle kellarisalille, joka on palvellut 70-luvulta lähtien Espoon kaupunkilaisia. Ihan loistava päivä - varsinkin ilta takana! Selkää veivattiin Pekan kanssa. Tosin vähän eri funktio oli treeneillä, meikä kun kärvistelee dieetin alkua, kaverilla sen sijaan vikat päivät menossa paikkoja tyhjennellen. Mutta hyvässä hengessä veivattiin menemään ja allekirjottaneella paukku muutamassa liikkessä enkat.. jostain kumman syystä. ;)
Salilta hurautettiin Tyrylahti-mansioniin: heti ruuanlaitot käyntiin, sapuskat naamaan ja saunomaan. Oli muuten perkeleen ahasta saunassa, kun siellä oli 130kg Kvarre, pari Pekkaa ja meikäläinen (vielä) isolla mahalla. Liiton tyylillä mentiin! Loppuun voi vaan todeta kuten Teston ja Raudon seikkailuissa: "Oli hienoa elää tänään!!"
Selkäreenin jälkeen
Pekkojen kanssa; Eibbi & Pekka-veli.
Huomenna homma jatkuu, nimittäin saadaan kunnon lihapääjengi kasaan; Seinäjoelta saapuu Fitness Classicin CBB-junnusarjan voittanut ystävämme Antton aka TAMPPO ja Lahresta sen sijaan ko. sarjan 3. sijoittunut Niko alias NGV! Joten huomenna (maanantai-iltana/yönä) tulee lisää loisteliasta settiä!
Heti alkuun; suunnitelin jatkavani päivitystä tähän alle, mutta kyllä nuo EM-kisoihin Suomea edustamaan lähtevät veijjarit ansaitsee vähintään oman päivityksen!
Heti alkuun pahoittelut, että viimesimmästä treenivideosta lähti äänet vissiinkin Danger Zone -biisin käyttämisen vuoksi. Nyt alun höpinät on videolla, mutta ääniraita on silti aika sekava.. Kohdissa 1.50, 3.15, 5.18 ja 7.35 tulee ikävät hyppäykset, jos laittaa nupit kaakkoon noina hetkinä mistä Youtube on leikannut noita biisejä.. Tässä linkki videoon.
Eilinen päivä meni töissä ja hyvinhän sitä selvittiin. 4 ateriaa messissä päivän aikana, perussetti. Ja ennen töitä sain 3OP:n kurssin tentittyä, jesh! Tuolla duunissa on jännä juttu. Vissiin se kylmyys mikä siinä lihatiskin takana on. Vetää nimittäin aineenvaihdunnan ihan jumiin - tänään vessassa ravaaminen on käyny nimittäin työstä. Nojoo. Eilen katottiin poseerauksia myöhään ihan pari kierrosta vaan, että jotain sai ees aikaseks.
Offtopic: Kalakelejä odotellessa!
Mökiltä 2011.
Tänään oltiin hyvässä LPG-hengessä taas veivailemassa. Itellä oli kädet ja olkapäät. Ensin otettiin deltsit, välissä vähän pohkeita ja loppuun tumput. Hyvin sai rutistettua, vaikka selvästi eilinen työpäivä vähän verotti..
Viimeks välidieetillä olin tehny pystypunnerrusta kässäreillä ekana liikkeenä ns. "kovaa", joten nyt otettiin tuota pitkästä aikaa. Ja videotakin vielä. Pauliskin tuli pitkästä aikaa LPG:lle veivaamaan kun lomille lompsahti. Komeesti jätkä otti rive- ja penkkienkat. Seuraa mun jalanjälkijä inttiaikoinani; massaa tulee ja enkat paukkuu.. ;) Hyvä Paulis!
Nyt otettiin ihan originaaliääniraidalla, niin näkee vähän mimmosta sekoilua tuolla LPG:n kellarigymillä oikein on. ;) Hyvin kulki treeni! ps. älkää vaivautuko kirjottelemmaan kässäreiden tiputtelusta. Kun sarja vejetään päätyyn, niin ei oikein jää paukkuja limppujen kontrollointiin. Pahoittelut tästä!
Nyt vähän koulujuttuja, sitten Pauliksen kanssa saunomaan ja bodytreenit jatkuu huomen illalla selkäsaunalla. :) Pysykää kanavalla. Päivitys jatkuu tähän alle!! Mukavaa lauantai-iltaa!
Onpas viikko taas kiireellä mennyt etiäppäin. Onneks on kuitenkin suunniteltuja asioita saanut tehtyä. Mutta mikään ei kuitenkaan tule ilmatteeksi, se täytyy muistaa.. Eräs lukija kyseli kuinka allekirjottaneella pysyy pää kasassa, kun on monta rautaa tulessa; bodausta, opiskelua yliopistossa, työntekoa ja dieettiä ym.. Nyt tuli sopiva hetki kirjotella tämän hetkisestä tilanteesta (sotasuunnitelma to-la). Seuraava lainauksissa oleva katkelma on lähinnä ajatuksiani, jotka on tänään pyörinyt päässäni.
Vaikka on ns. kiinteä treeniohjelma, jota seurata (2on1ff, eli 2treeniä, 1lepo), niin välillä on hyvä hieman poiketa siitä. Ihan jo vaihtelevuuden vuoksi, mutta etenkin kun maalaisjärki sanoo niin. "Tänä viikonloppuna on taas töitä; pe klo 13-21 ja la 10-18.30, kuten joka toinen viikonloppu pl. Kultsaviikonlopun toisen vuoron olin pyytänyt vapaaksi. Kuitenkin tänään torstaina oli jalkatreeni illalla ja huomenna perjantaina kouluun pitäisi yhdeksäksi mennä, josta suoraan sitten töihin tenttimisten kautta ja töissä iltaan asti.. Huomenna perjantaina on kuitenkin treenipäivä. Joten heräänkö klo viiden aikaan, käyn salilla, josta suoraan kouluun, josta suoraan töihin ja kotona oltaisiin klo 22 maissa - kaikki tämä ilman mitään stoppeja? Onko järkeä?
Hyvä tyyli duunissa on mennä ajoissa paikalle, syö juuri ennen työvuoron alkua, jottei tarvitse heti vuoron alettua syödä.
Ko. päiviä on tehty, mutta silloin on ollu +5000kcal ja kyseinen rumba on otettu levon kannalta huomioon seuraavina päivinä. Nyt kuitenkin on tulossa erilainen viikonloppu/viikonalku, kun EM-skaboihin lähtevät Antton ja Pekka ovat tulossa tänne viimeiselle voitelulle, joten treeneissä en halua ko. päivinä himmailla yhtään. Niko aka NGV on myös tulossa täällä käymään!
Eli mitä tehdä? Runnoa huomenna aamulla jo valmiiksi heikkoja käsiä ja olkapäitä puolitehoilla, kun jalkatreenistä kulunut alle 12h?
No ei! Jalat tuli juntattua _per**leen_ kovaa. Videopätkä alla. Tuommosen treenin jälkeen ei ole mitään asia yrittää edes saada onnistunutta treeniä alle vuorokauden palautumisella.. joten sorvin ääreen palataan lauantai-aamuna ennen duunia: käydään takomassa täysin levänneenä nuo heikot kädet ja olkapäät uuteen uskoon. :) Pitkästä aikaa FIT1:llä treeniä, mukavasti on matkan varrella töihin ja kouluun. Nyt siis jalkatreenistä tulee 1.5vrk palautusta 12h sijaan ennen kehnojen lihasryhmien treeniä, sekä vastaavasti sunnutai-illan treenille tulee sama 1.5vrk lepoa, joten Eibin kanssa reenatessa saadaan 100% koneesta irti!"
Hyvää shokkia keholle, kun tulee tämmösiä maltillisia rytmin muutoksia treeneihin. Toki vuorokauden ajat vaihtelevat, joten saa olla tarkkana unirytmin kanssa (ts. että kone ei käy ylikierroksilla nukkumaan mennessä..) Eli ensin suunnitellaan se kokonaiskuva, että homma toimii ja vaikuttaa järkevältä, sitten aletaan miettimään pienempiä osia. Sen jälkeen suunnitelman toteutus ja *BANG* - taas tuli kehitystä!
Vaikka tässä lihapäitä ollaankin, niin järjenkäyttö sallittu. :D Tällöin saa keskitettyä voimavaroja paljon paremmin yksittäisiin asioihin, vaikka monta rautaa onkin tulessa. Mutta täytyy myös muistaa, että liika on liikaa, jossain se raja tulee vastaan. Se on fakta. Asiasta kukkaruukkuun ja kukkaruukusta yöunille:
Poseerausharjoittelua 24.4. "Ei minkään!"
Onneksi on enää parisen viikkoa koulua, niin ne hommat on saatu stressattua pois alta. Sitten toki työmäärä lihatiskin takana 5-kertaistuu (eli täyttä viikkoa aletaan tekemään), mutta ei tarvitse aivoja niin paljoa käyttää kuin koulunpenkillä. :) Nyt kun pitkästä aikaa on opiskeluvuosi takana päin, niin vähän puuduttavaa se on. Työnteko on hyvää vastapainoa sille.
Kuluneena lukukautena on unelmoinut siitä, että on kesä, ei ole opiskeluja, on vain työntekoa ja syksyn koitokseen valmistautumista. Kohta se on siis unelman elämistä edessä.. täytyy muistaa se tiskin takana kun ketuttaa, että tätähän mä halusin. Ajatella vaan, että mieluummin täällä oon pari kuukautta kun koulunpenkillä istuisin naama kirjassa vuoden ympäri. Eiköhän sitä avautumista työnteosta tule toukokuun loppuun menessä, koskaan kun ei ole tyytyväinen tilanteeseensa. ;)
Kevennyskuva tähän väliin.. en kyllä ihmettele olleskaan jos ja kun kauniimman sukupuolen edustajat eivät seuraa tätä blogia. lol!
Joulukiireessä zuffetauko liiton tyyliin. Välipala- ja vessakäynti samaan syssyyn. VL!
Mutta tämmöstä tällä kertaa. Edelliseen postaukseen tulleisiin viesteihin on vastattu viestikentässä - kiitos kommenteistanne, laittakee lissää tulemaan!. Siellä oli mm. näkemyksistäni ohjelmista ja kisaväreistä.
Kiltisti kun luitte, niin tässä on dieetin ensimmäinen treenivideo. Olkaape hyvät. Varsin onnistunut jalkatreeni. Enkat paukkui ainakin suorinjaloin vedossa. 'Treenipäiväkirja'-linkistä tuolta oikealta löytyy taas hela jumppen!
Eilen rykästiin uusi dieettiviikko uusin kujein tulille. Käytiin tykittämässä selkää!! Parit enkat tuli paukuteltua kun tuntui kulkevan. Karavaanit kulkee ja koirat haukkuu! Treeni hyvällä tuntumalla, oikein kohdistettuna, joten mikäs siinä. Todella hyvä fiilis tuli treenista. :) 'Treenipäiväkirja' -osiosta tuolta oikealta koko junppa.
Trapseihin kokoa: kohautuksia tuplaketjuilla. Hyvä liike!
Aamupaino huitelee siellä 95.5kg tuntumassa. Seuraan painoa joka päivä heti herätessäni ja kirjottelen ylös. Viikkokeskiarvoa tulee seurattua, ja se on rauhallisessa laskusuhdanteessa nyt. Viime viikon keskiarvo putosi 0.4kg viimeisestä plussaviikosta (jolloin edelliseltä viikolta -0.3kg). Homma tuntuu toimivan hyvin. Pikku hiljaa paino tulee alas. Jatkossa voisin vaikka aina treeniviikon alussa mainita miten tuo viikkokeskiarvo on käyttäytynyt. Tuota oon pitkään käyttänyt mittarina ja antaa hyvän osviitan että miten se paino käyttäytyy.
Nyt en käytännössä oo mitään muutoksia tehnyt ruokavalioon, pitänyt sen vaan (täysin) puhtaana. Sunnuntaina tosin annoin ravintomuodossa pientä shokkia; aamupala ja lounas normaalisti, muuten tuli vedettyä lohta, pähkinöitä ja salaattia aterioilla. Hyvin tuntu toimivan, nimittäin aineenvaihdunta eilen oli normaaliakin kovempi. :) Mutta nyt back to basics. Jos tuntuu loppuviikosta, että paino jumittaa niin seuraavaan kiertoon vähennän aamupalalta pikkusen kaurahiutaleita. Nyt niitä tulee reilu 100g aamupalalle + muut tähteet siihen piälle.
Asiaan: Eilen treenin jälkeen mietiskelin että mitä sitä kuvailis teille. Ajattelin kokeilla erikoisempaa tyyliä. Toivottavasti pidätte. Ikäänku videoblogi muodossa (siihen ei olla muuttamassa!), mutta nyt teillä on kaksi naamaa tuijotettavana! Isoveljeni, esikuvani Pekka saatiin mukaan. Ilman häntä en varmasti olis kertaakaan salilla käynyt, saati tässä kirjottamassa teille tästä ainutlaatusesta projektistani. Videosta tuli aika pitkä, nimittäin juttua riittää.. Videon muodossa on pariin muuhunkin kysymykseen vastattu + paljon muuta! Mutta keittäkää kahvia/teetä siihen ja kattelkaa rauhassa. :)
Kun tuossa videolla puhuttiin taustajoukousta, niin nostellaan hieman esille. Edes tämmönen kehitys ei omalla kohdalla olis ollu mahdollista ilman näin upeeta joukkoa ketkä ollut touhussa mukana - ja on edelleen. LPG:n kellasisalilla (taustakuvana tässä blogissa) on aivan uskomaton treenifiilis. Vaikka sali on julkinen ja avoin kaikille, niin lähestulkoon kaikki tuntee kaikki. Viimeset X kertaa (laskutaito ei riitä) on aina ollut joku kaveri siellä spottaamassa mitä omilta treeneistään kerennyt. Suuri kiitos näille taistelijoille!
Mainitsin videolla pariinkin otteeseen Kvarnarin. Osa saattaa tietää Kvarnarin Youtube-videoista/gymspacesta. Kvarren kanssa ollaan tunnettu ihan ala-asteelta lähtien. Mutta parhaita kavereita meistä tuli vasta 2011(?) alkuvuodesta, kun salilla törmättiin. Anton on ollu suuri tuki, vähän niinku se 3. isoveli. Huikeeta tukea saanut jo inttiaamuista lähtien. Sillon tuli saunottua ja käytyä treenaamassa aina lomilla. Kvarnari otti 2011 syksyllä komeasti SM-kultaa penkkipunnerruksessa. 150kg nousi, hyvä Kvarre! Tällä hetkellä Kvarnari dieettailee ja alkaa olemaan jo hyvässä kunnossa, hyvä poika!
Kvarren kanssa meillä saunomassa. VL!
Toinen videolla mainittu henkilö; Matias (Paulis), potkunyrkkeilyn Euroopan mestari 2011 on ollut toinen erittäin suuri tuki erittäin monella osa-alueella. Ilman Paulista tuskin olisin saanut niin loistavaa työpaikkaa Chef Wotkin'silta missä olen nyt 2010 kesästä lähtien työskennellyt, lukuisia reissuja olis jääny tekemättä. Hienoja kokemuksia koettu yhdessä, vaikkei muutamaa vuotta enempää olla tunnettukaan.
Nyt Pauliksen kanssa nähty harvemmin, kun kaverin on inttiä suorittamassa ja parhaillaan RUK:ssa, ihan meikäläisen jalanjälkiä seuraten. :) Pauliksen kanssa tulee hyvää settiä tässä kevään/kesän mittaan kun saadaan aikataulut matsaamaan!
Pauliksen kanssa kalareissulla allekirjoittaneen mökilla. Mitään eri saatu, mutta ihan unohtumattomia reissuja!!
Pauliksen kanssa reissut on ollu tosi eeppisiä. Kalaan lähdetty, mitään ei oo saatu. Viime kerralla lähettiin syksyllä rillaamaan taas mökille, no kuinkas kävikään.. Avaimet jäi mökkiin, ovi meni säppiin ja jäätiin ulkopuolelle. Auton avaimetkin mökissä. Lihapääidealla rikottiin ikkuna, mutta poka oli jumissa -> ei päästy sisään. No naapuri sattu paikalla ja äiti toi avaimet Espoosta tuonne mökille (75km, lähellä onneksi). Ihan kultasta settiä. Nää on niitä keissejä mitä muistellaan kiikkustuolissa sitten vanhana partana vielä. Pääasia että on hauskaa! Haha. Ei me olla välttämättä ihan niin tyhmiä mitä annetaan ymmärtää (kai). :)
Laitetaan tähän loppuun vielä videota noista lihapääreissuista. Tuossa videolla vedän elämäni suurimman hauen. Mikään kova kalamies en ole, mutta onhan tuo pirun hienoa puuhaa ja ajanvietettä!
Tässä koko kolmikko kasassa. Vähän treenailemassa taas. Koitetaan saada kuvattua tässä piakkoin uutta settiä. Tuolta kanavalta löytyy myös Christmas Training, jossa on myös JUHA-VL (nuorempi isoveli) mukana. Se on vähän pidempi setti, täyttä timanttia kuitenkin. :)
Tänään oltiin hyvässä hengessä taas salilla. Rintaa ja tumppua veivailin menemään. Ei ollut fiilis isoihin rautoihin, mutta täysillä painettiin ja ihan loistava pumppi jälleen! Nyt vaa ukkoa kireemmäks niin alkaa näyttää paremmalta..! Huomenna lepäillään; eli poseeraamista ja lihashuoltoa + Jukka -veljellä käydään visitoimassa. Nyt hyvälle kaverille, Salmarille kahtomaan kun Barça kaataa Baijjerin!
Enempää en viiti kallisarvosta aikaa teiltä viedä. :) Loppuviikosta voisin kirjotella sen yhden ainoan päivityksen nousta koulujutuista, toki bodyjuttua mukaan. Vähän siitä, että miten homma pysyy hanskassa kun on bodaus, opiskelut ja työt vielä siinä samassa. Ei muutakun loistavaa alkavaa viikkoa kaikille!!
Terve!! ..nyt tulee pitkä päivitys, ottakee kahvikuppi käteen ja lukekaa kaikessa rauhassa. ;)
Ilman sen kummempia paljastuksia, täytyy heti alkuun sanoa että viikonloppu alkoi todella mukavasti!! On suunniteltu asioita, on juttuja vireillä, on tulossa huikeeta settiä, jne.. mutta niistä lisää tuonnempana. Seuratkaa aktiivisesti!! Viikon päästä tulee loistavaa materiaalia!! Mahdollisesti Suomen bodysceneen ennenkuulumatonta, se riippuu mikä fiilis pojilla on ennen reissuunlähtöä. ;)
Todella, todella positiivisia tuulia dieettiarkeen (vaikkei tämä ole semmosta vielä edes nähnytkään..) Fiilis ihan katossa, vaikka jalkatreenit alla ja olotila ei ole paras mahdollinen. Mutta viikon päästä kerrotaan lisää ja tulee muita paljastuksia, joita kannattaa odotella. :)
Kiitoksia kommenteista edelliseen postaukseen, todella motivoivaa saada tuollainen määrä kyssäreitä - kiitos! Kyseltiin lisäravinteista ja suhtautumisista niihin. Kuvailin tuossa videon, että mikä on homman nimi ennen jokaista treeniä. Samalla tietysti tuli lihapääsettiä ja pientä analysointia miksi näitä tulee käytettyä.
Painotetaan, että kyseessä on nimensä mukaan LISÄravinteet. Ensin TÄYTYY olla perusasiat kunnossa ennen lisäravinteiden käyttöönottoa. Lisäravinteet ei ole mikään oikotie onneen, hyödyllinen lisä kylläkin! Ei ole oikotietä onneen, kova työ ja järkevä suunnitelmallisuus maalaisjärjellä höystettynä. That's it. Tässä se video.
Sanottakoon vielä, että jos jotain voisin tehdä toisin, niin edellämainitsemat asiat olisin toteuttanut omalla kohdalla. Jumakauta, ekana treenivuonna tuli käytettyä kaikenmaailman kreatiinia, beta-alaniinia, arginiinia jne.. lista on loputon. Tietenkin siinä toivossa, että kehittyis nopeammin. Paskanmarjat. Täytyy rehellisesti sanoa, että jättäessäni nuo ylimääräset hömpötykset pois ja laitettuani perusasiat kuntoon, alkoi tulostakin tulemaan ihan toisella tavalla. Laitetaan vielä motivaatiokuva.
Mitä jos olis jätetty ne hifistelyt vasta muutaman vuoden päähän..
..olis nytkin enemmän säästöjä!
Mennyttä ei voi muuttaa, sille ei mitään mahda, jälkiviisaus on jälkiviisautta. On tässä varmasti jotain tehty oikeinkin. Nuoremmat lajin parissa vasta-alkajat, ottakaa yllämainitusta tekstistä oppia. Syökää sitä kunnon ruokaa. Lisäravinteina alkuun maksimissaan treenin jälkeen hera+malto -drinkki, jonka jälkeen pikimmiten mamman lihapatojen ääreen. Ja syökää reilusti! Uskokaa pois, alkuun sitä lihaa parhaiten tulee kun treenaa aktiivisesti raskaita perusliikkeitä ja syö paljon. Läskiä tulloo tietysti, mutta älkää siitä stressatko. Ystäväni Pekka aka Eib on hyvä esimerkki tästä. Kaveri oli kauheassa bulkkikunnossa pari vuotta sitten kun teki vaan sitä peruskovaa duunia ja tietysti söi perkeleesti.. sitten ukko dieettas rasvat pois - ja jumalauta mikä paketti paljastui alta. Juuri näin!! (Perjantai-illan settiä):
Pienissä huuruissa vielä, vaikka jalkatreenistä onkin parisen tuntia aikaa. Ruuat vedetty naamioon. Jees, jalkajumppa. Jalkoja oon lähes aina treenannut 2x viikossa, joka toista treeniä. Nyt välidieetin jälkeen otin "riskin" eli jalkajumppa vain kerran kiertoon. Mutta se on oikeesti jalkaTREENI, isolla tr:llä. Siinä tehään loppuun asti, kirjaimellisesti. Edelleen, sama homma kuin muissa treeneissä: ensin isommilla painoilla lyhkäsempää settiä (tuntuma säilyttäen!!) ja sitten eristävämpää ja pidempää. Basic Stuff.
Takareidet laahannee hieman etureisiä (vaikkei niissäkään mitään ihmeellistä ole), niin nyt jumpat on alotettu takareisillä. Koko treenin voi käydä tsiigailemassa tuolta 'Treenipäiväkirja'-linkistä, tänne kun en noita laita.. Alkuun otin reisikoukistusta maaten (vetokumivastuksella lisätty), sitten ylläolevaa vaakaprässiä smithissä ekaa kertaa, joka oli todella hyvä takareisiliike!! Päälle korokkeeltavetoa takareisille pidempää settiä. Takareidet finished, hyvin uppos.
Vanhempi kuva, GHR.t justiin takana.
Etureisillekin etukäteisväsytyksenä reisiojennusta painoa koko ajan nostellen. Sitten vasta kyykkytanko niskaan.. Pitkästä aikaa otin normikyykkyä, viime aikoina oon tehny hangbarina jossa tanko "roikkuu" vetokumeista. Uppoaa tuskallisesti etureisille. Suosittelen kokeilemaan. Mutta tuo normikyykky. 80kiloa riitti, sillä +10 toiston settejä constant tensionilla, jumalauta. Pari settiä päätyyn muutamalla pakkotoistolla ja ukko sippi. Tuntu että paino tonnin. VL! Päälle vielä etukyykkyä hangbarina ja setti vetokumikyykkyä. 75min.
Sanottakoon vielä, että etenkin etureisiä treenatessa tykkään tehdä venytyksiä settien välissä, että lihaskalvot venyy ihan kunnolla. Myös etuanatomisen pitäminen (alakropan osalta) on eräs "salakeino", jotta sais sitä swiippiä edes hiukan enempi. :)
Jalkatreenit on semmosta mentaalista taistelua, että huhhuh. Sitä miettii päässään että onko tässä nyt mitään järkeä, eihän musta oo mihkää. :D No sitten se battlemoodi iskee päälle ja ei auta muu ku antaa kaikkensa. Sitä kuitenki tietää, että pari tuntia reenin jälkeen niin rupee olemaan parempi olo. Treenin jälkeen (kuten taas tänään) olo oli aivan järjetön. Onneks pysy palkkarit sisällä sentään. Mutta on se vaan palkitsevaa. Laittaa metabolian hyrräämään ihan kunnolla! Semmosta.
2010 massanhankinta-reissulla Barcelonassa (NOT).
Hyvä ystäväni Emilia taustalla. :)
Muutama viikko vielä koulujuttujen kanssa täytyy kamppailla. Pari pakollista juttua on onneksi saatu jo buukattua pois alta, mutta tenttiviikko lähestyy uhkaavaa vauhtia. Joten koulunkäyntiinkin tulisi panostaa. Vähälle se on jäänyt, sillä panostaminen tähän touhuun on mennyt edelle - se on myönnettävä. Jossain vaiheessa laitan päivitystä vähän kouluhommista, miten ensimmäinen vuosi yliopistolla on mennyt ja millaista matematiikan opiskelu on ollut. Aineenopettajaksi olen opiskelemassa. Voisin laittaa erään harjoitustyön (JONKA SAIN YKKÖSELLÄ LÄPI!!!) näytille.
Opiskeluhommat jää siis yhteen päivitykseen, tässä blogissa keskitytään BODAUKSEEN!!
(Nyt eletään jo päivityspäivää):
Viimeisenä kerrotaan käsiolkajumpasta. Allekirjoittaneelle tärkein treeni. Luonnostaan omistan leveähkön hartialinjan pitkine raajoineen, niin täytyy olla olkapiät ja käjet v**un kovassa kunnossa, jotta raamit saa täytettyä eikä näytä typerältä. Vähän sama homma selkäosastolta; leveyttä piisaa, mutta paksuutta tartteepi. Tosin käteni ovat ohuet pulkannarut, ei mihinkään!
Käsiä ja olkapäitä treenatessa otan yleensä pohkeita liikkeen tai pari siinä päivän "päälihasryhmä"-treenien välissä. Parin viikon välein vaihdan järjestystä, että treenataanko olkapäät vai kädet ensin. Kädet ovat näistä kahdesta heikompi lihasryhmä, siis olkapäät saa treenattua kohtuullisesti käsijumpan jälkeenkin. Tehot tietysti kärsii.
Alla video, joka on tyypillinen treenirunko kun kädet treenataan ensin. Pari raskaampaa liikettä, yks eristävämpi. Olkapäille sitten raskas liike pienemmillä painoilla, päälle eristävämpää. Video maaliskuulta.
Sitten jumppa jossa otetaan olkapäät ensin: Runko pysyy aika lailla samana. Tämä treeni oli vika ennen keventelyä, joten käsillekin runtattiin aika raskaasti etenkin ekat liikkeet. Muistaakseni päälle otettiin ranskalaista 15-20 toiston settiä ja haupitseille Colemanin kaksykkösiä; 7 ylhäältä vajaata, 7 alhaalta vajaata, 7 täyttä toistoa. :) Silloin tällöin toimiva setti (tein sitä myös tänään. ;))
Perusbasicia: Fiilispohjalta mahdollisimman kovaa. Tänään tuli veivattua olkapäät ensin, sitten kädet. Molemmille lihoille pienemmällä painolla laitettiin menemään - mutta täysillä. Sen huomaa kyllä kun treenaa kevyemmillä painoilla. Ei oo niin kujalla treenin jälkeen vaikka lihat ovat kipeenä. :) Olkakäsi-päivänä pitää olla vaihtelevuutta. Eli ko. lihasryhmät meikällä kaipaa eniten erilaista treeniä kasvaakseen. Mutta kohtuus siinäkin: joku perusrunko täytyy kuitenkin olla, vaikka treenistä toiseen hieman vaihteleekin jumppaa. Maalaisjärki.
Dippiä 20weeks out. En mä normaalisti vaimarissa treenaa, mutta
LPG kuumenee kesäksi hornankattilaksi mustien ulkoseinien vuoksi.
Se olisi ensimmäinen dieettiviikko takana. Muutokset mitä viimeviikosta tein: CLA ja vihreä tee -uute mukaan sekä väliaterialta (ateria joka ei ole treeniä ennen eikä treenin jälkeen) napsasin pastaa n. 20g pois, eli marginaalisia muutoksia. Riippuen huomisesta aamupainosta, viikkokeskiarvo putoaa karvan vajaa 0.5kg. Huomaa kuitenkin että kroppa on marginaalisesti kiristynyt jo. Huomenna levätään eli harjotellaan poseerauksia ja huolletaan lihaksistoa.
Mitä toiveita teillä on seuraavaan päivitykseen? Kuvataanko dieetin ensimmäinen treeni? Jos, niin mikä? Vai ruuanlaittoa; kuinka usein tulee kyhättyä jne.? :) Esittäkää ideioita. Tiistaina tai keskiviikkona tullee päivitystä sitten. Hyvää viikonloppua, muistakaa levätä!