sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Lepopäivä treenistä; mitä se mahtaa sisältää? (8 weeks out)

Morjensmorjens!

Ja mukavaa alkavaa viikkoa teille kaikille työläisille; itsellä alkoi vapaa nyt, töistä. Eli tuplatreeniä ja vähän ruokaa, yksinäisyyttä (koska kaikki muut ovat töissä), eli ei täälläkään ole juhlimista. ;D Pe-su töitä vetelen nyt elokuun alkuun asti. Sitten työt tipahtanee kokonaan pois, jotta saadaan vikatkin rasvat poltettua ennen kuin jäljellä on pelkkää luuta ja nahkaa.

Todellakin viikko sitten avauduin, että painokeskiarvo putosi vain kilon kymmenyksen. Noh, tälle viikolle -1.7kg. Jäätävää. Kuitenkin kalorit ovat pysyneet samassa. Pekka tuossa poseeratessa sanoi, että ukko on semityhjännäköinen. Pitää kattoa tilanteen mukaan luodaanko painetta kroppaan tankkauksen muodossa. Juhannusaattona kun tankkasin, paino alkoi putoamaan kunnolla, joten tankkaus (siis kohtuullisena pidetty) on varsin varteenotettava vaihtoehto. Mutta katsotaan.

Sitten lepopäivästä videomatskua:


Eli joka päivä on tärkeä, oli sitten treenejä tai ei. Kroppaa pitää huoltaa ja lepopäivinä pyrin tekemään jotain kropan/kondiksen edistymisen eteen. Vaikka kuinka väsyttäisi työpäivän jälkeen, niin 20min. venyttelykin on parempi kuin ei mitään. Tai vaikka pari kertaa pakolliset asennot pienillä pidoilla.

Itellä lepopäivänä protokolla on aika simppeli ja karkea jaotelma on:
1. Poseeraus
2. Liikkuvuusharjoitteet
3. Venyttely
4. Putkirullaus.


1. Pyrin kerran viikossa otattamaan kuntokuvat. Samalla katsotaan pakolliset ainakin 2x läpi semmosilla +10s. pidoilla korjauksineen päivineen. Poseerausvalmentajana toimii isoveljeni Pekka (2008 CBB TBF 2., SM 7. & 2012 Athletic Fitness SM 2.) Ja mahdollisesti päälle vapari pari kertaa läpi.

2. Liikkuvuuden eteen teen rintarangan venyvyys harjoitteita, jotta kroppa peilaantuu etenkin sivuposeerauksissa paremmin ja luonnollisemmin. Joskus myös tähän osioon esim. kiertjäkalvosinhuoltoa.

3. Venyttelen yleensä koko kropan kerran läpi 50-90s. venytyksin läpi. Jos jotain lihasta ei seuraavana päivänä treenata, saatan venyttää sitä enempi.

4. FoamTROLLAAN ylä- tai alakroppaa riippuen onko jalka- vai selkäpäivä seuraavana päivänä (ko. treenipäivät ovat kierrossa lepopäivän jälkeen). Esim. tänään trollasin alakroppaa. Huomenna otan selkää, joten keskityin enemmän etureisiin, koska takareidet, pakarat ja pohkeet saavat huomenna enemmän rasitusta.

Kiireinen päivä taas. Suoraan töistä oli kokkailut, lepopäivän ylläolevat 4 kohtaa ja sitten ystäväni Jere tuli käymään pitkästä aikaa. Oli tosi mukava nähdä ukkoa. Parhaat offitreenit (ja kehityksen, före allt) olen vetänyt Jeren kanssa. Alkuvuodesta ehdittiin reenata parisen kuukautta kimpassa (tehtiin joka treeni, jokainen liike ja lähestulkoon jokainen sarja yhdessä), kunnes kaverilla olkapäähän tuli häikkää. Noh, täytyy syksymmällä kehitellä taas kun saadaan ukko vauhtiin!

Jeren kanssa penkkiä tekemässä
YLLÄTTÄEN(!!!). Hauista vejettiin perään. VL!
Vaikka Jeren kanssa mm. treenipainoissa kuljettiin ihan eri teillä, niin silti kaveri anto meikälle tsemppiä ja lisäruutia treeniin. Yks parhaista varmistajista mitä on ollut, osaa esimerkiksi antaa loistavia pakkotoistoja, niin että homma menee kohdelihakselle 100%, vaikka omilla voimilla EI MIHINKÄÄ!! Vaikka ei musta mihkään ookkaan, mutta silti. Ps. Juukaan terveisiä!! Eli sen treenikaverin ei aina tarvitse olla yhtä vahva, iso tai samat tavoitteet kun sulla on. Silti saa yhdessä HYVÄÄ tuhoa aikaan. :)

Tämmöstä tällä kertaa. Huomenna tuplatreeniä, joten ruvetaan latailemaan akkuja sinne. Mahtavaa heinäkuuta kaikille lukijoille - ootte parhaita!! :)

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Treeniviikko pakettiin: Tumputusta liiton tapaan! (9 weeks out)

Mortonki!

Perskuta ku jaksatte noita kommentteja laittaa. Kiitoskiitos tsempeistä yms. En ole valitettavasti ehtinyt vastata kysymyksiin ja kiittämään jokaista erikseen, tää viikonlopun duunirupeama laittaa kiirettä päälle. Pahoittelut siitä!

Parhaani teen jotta ollaan kunnossa.. mutta long road to ruin! Nyt alkaa olemaan dieettifiilis; tällä viikolla on pääkoppa ruvennu vähä flippailemaan. Homman pitäis mennä etiäppäin kun paino on pudonnut tässä vauhdilla, huomisessa päivityksessä katsotaan mikä on aamupainon viikkokeskiarvon erotus edellisviikkoon verrattuna.

Kvarnari kävi saunomassa.
Parempaa ystävää saa etsiä.
Huom. naiset! Kvarnari on kommandona tänään,
yhteydenotot suotavia!
Tuli jokunen kysymys tuossa mm. tyhjään vatsaan treenaamisesta. Noh, kerronpa lyhyesti. Eli blokkaan kataboliaa sillä, että ennen treeniä tulee vejettyä bcaata (siihen oheen vitskut, burnerit..), treenin aikana on koko kisadieetin ajan ollut bcaata 10-20g (riippuen treenistä ja sen pituudesta), päälle sitruliinimalaattia ja asetyl l-karnitiinia. Lisäravinteissa CBB-kilpailija ja Athletic Fitness SM 2. isoveljeni Pekka (Pekan blogi) on auttanut neuvomalla sitä puolta. Pekka päivittää blogiaan ahkerasti kuva- ja videomateriaalin kera!

Lisäksi pyrin pitämään aamutreenin lyhyenä (työaika -50min), siis kulutus hakeutuu tätä kautta. Treenaamalla heti aamusta jää enemmän aikaa palautua päivän mahdolliseen toiseen treeniin, saa syötyä enemmän kiinteetä safkaa reenin jälkeen, joka helpottaa pääkoppaa melkoisesti. Mitään tieteellistä taustaa en ole tutkinut, tuntuu nyt muutaman kokeilukerran jälkeen toimivan hyvin meikäläiselle. Tehot on kohillaan ja tykkään tavasta, joten miksi ei. Tuntuu toimivan. :)


Jep! Työpäivästä selvittiin ja ukko on sekasin kun seinäkello. Videolla oli aika hyvää suomen kieltä taas. :d Nyt huomiset safkat valmiina, täytyy aamulla vaan purkitella. Töitä 9.30 - 18.00 ja sitten onkin muutaman päivän loma töistä taas. Pe-su on meikän työviikko atm. eli en valita. Huomenna illalla laitan päivitystä lihashuoltopäivästä, että mitä lepopäivinä tulee duunattua kropan eteen..

perjantai 28. kesäkuuta 2013

Kiireellistä päivittelyä viikonloppuduuneilta: DELTS! (9 weeks out)

Mukavaa viikonlopun alkua!

Ensinnäkin: SUURI KIITOS KOMMENTEISTANNE!!! Ette uskokaan kuinka paljon nuo antavat lisäboostia ukolle. Oon kyllä jäänyt tähän bloggaamiseen koukkuun; pakko tehä lyhkänen päivitys tältäkin päivältä, vaikka huomenna on ennen kello viittä herätyskello töihin huutamassa. Huono omatuntohan tässä jäisi, jos ei päivittelis tätä kun lukijat ovat noin mahtavia. :')

Jepjep. Tänään kello ysin jälkeen herätys, mömmöjä naamaan ja Fittarille olkapäitä reenailemaan. Onneks pitkäaikanen ystävä Ilu oli samaan aikaan salilla, jotta saatiin pystäristä enemmän irti mitä yksin olis saanut. :)

Niin, ja kun porukat aina mussuttaa sitä että joku varmisti päin helvettiä. Ennen sarjaa näyttäkää selvästi mitä pitää tehdä, missä vaiheessa auttaa jne. lopuksi vielä inttityyliin kertaavat kysymykset, jotta oppi meni perille. Tätä ongelmaa Ilun kanssa ei ole, vaikkei kaveri mikään kilpabodari olekaan. Kuitenkin äö > kengän numero. :) Videota lyhkässeen!


Jeps, siitä tehtaan kautta töihin ja kauheessa kiireessä mentiin ja syötiin taas juuri ennen työvuoroa. HCBB-säkrifaissia, ei siinä muuta. ;D

Klo 12-21 vuoro tänään ja 12-13 meni hyvin, sitten tuli NÄLKÄ ja väsymys. Mutta kyllä sitä vaan jaksoi taas kun mietti mikä on se päämäärä ja minkä takia tätä tekee. Päälle vielä teidän posiitiviset palaute-kommentit niin jumakauta. Ei se muuta vaadi. Huomista päivää odotellessa, tämä kun rupee olemaan pulkassa. Hyvä tästä tulee!!
Nopea peilipose ettei kukaan huomaa..!!
Jees, huomiset eväät kasassa. Töitä klo 6-16. Suoraan siitä käsitreenille LPG:n löylysaunaan soijjaa vuodattamaan. Ei auta, tulta kohti! Kyllä tää vaan on hienoa hommaa. Great journey, so far!

Asettakaa itsellenne kovat tavotteet ja tehkää töitä niiden eteen. Rohkeesti vaan, ei saa pelätä epäonnistumista kun tekee kaikkensa onnistuakseen. Ensi päivityksessä avaan mielimaailmaa hieman, jos sillä päällä satun olemana. Nyt täytyy ottaa yöunista kaikki talteen mitä talteenotettavissa on.

Huomenna käsitreenistä jotain, koska LPG:llä veivataan kovaa! Päälle oikeeta saunaa, jotta ollaan sunnuntaina hyvin levätyn yön jälkeen töissä pirteenä. Hyvää yötä!

torstai 27. kesäkuuta 2013

Dementiaa ilmassa & tuplajalkatreenipäivä - 9 weeks out

Ensinnäkin suuri kiitos teille positiivisesta palautteesta! Jotkut ovat jopa sanoneet, että meikä kirjoittaa parasta kisavalmistautumisblogia - se on todella paljon sanottu ja suuri kunnia meikäläiselle! Ja mitä enemmän luette/diggailette mun höpinöistä, sitä parempia päivityksiä teen. Kommentit auttavat jaksamaan eteenpäin - kiitos!

Viimepäivinä on tullut aikamoisia unohteluja. Milloin salikortti hävyksissä, milloin verkkopankkitunnukset yms.yms. No tänään treenin jälkeen kävin hakemassa uudet tunnukset ja 5 euroa meni taas ku pieru saharaan. Ilmeisesti mennyt suoraan paperinkeräykseen sinetöidyssä kirjekuoressa heti kun ovat saapuneet, ei oo näkyny ei. :D

Jälkimmäinen osio otsikosta: jalkatreeni x2. Oushhhit. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Niin se vaan menee. Ekan jalkatreenin tein aamulla tyhjään vatsaan Fittarilla, juuri sellaisena kun olin eilen suunnitellut. Aina tuplapäivänä on pieni apina niskassa, ettei treeniaika veny pitkäksi. Takareisille otin neljä liikettä aika brutaalisti, päälle pohkeita pidempi restpause -setti. Treenin jälkeen mietin että hemmetti, nyt venähti taas pahasti (vaikka koko ajan tohina päällä), ja ekoista lämpöseteistä suorinjaloinvedossa vikaan pohjenousuun: 48min. Eli juuri sopivan verran. Alle tunnissa koitan tuplatreenipäivänä treeniajan pitää. Paita oli ihan hiestä märkä jälleen, kumma juttu jos ei kunto mee etiäppäin..


Ennen mulla oli suuret ennakkoluulot noita tyhjään vatsaan vedettäviä treenejä, nyt oon tykästyny niihin ku kaikki ollu todella hyviä treenejä. Toki ennen treeniä oon vetäny vitamiinit, vihreä tee -uutteen (mikä makuelämys), bcaata, burnereita ja treenin aikana bcaata kuten joka treenissä tällä dieetillä. Joten noita on jatkossakin luvassa näillä tietoo. Aikasemmin salille ekatreenille --> ehtii palautumaan jälkimmäiseen jumppaan --> rasvanpoltto jakautuu tasaisemmin --> askelta lähempänä tavoitetta nousta lavalle 31. elokuuta!

Sitten salilta pankin kautta kotiin, treenivideo tekeille, ruokaa ja päivän loput safkat valmiiksi. Salaatti piti duunata, joten päätin pari kuvaa ottaa. Meillä kun porukatkin syö salaattia, niin sitä täytyy oikeestaan joka päivä tehä uus setti. Huomenillalla viimeistään taas, jotta lauantaina on töissä pupuruokaa sitten. Koska muitakin asuu saman katon alla, pitää paikat aina jättää siistiksi, jotta seuraavalla kerralla voi alottaa suoraan eikä tarvii muiden jälkiä korjata. Kohtele muita siten, kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan - tai jotain semmosta.. kuitenkin erittäin hyvin sanottu siellä perällä!

Step by step. 
Iltapäivitys:
Sitten iltatreeni vuorossa. Jumakauta sai kyllä ihan tosissaan keskittyä vikan tunnin ennen treeniin lähtöä hommaan, jotta sai mielen kirkkaaks ja voittaja-asenteen päälle. Dieetti rupiaa painamaan selvästi. 45min. ekoista lämpösarjoista vikaan askelkyykkykävelyn askeleeseen, joten oikein nappi suoritus. Treenistäkin sai paljon irti, siitä kiitos Ullelle ja Pallille, että jaksoivat varmistaa, tsempata ja kuvata!


Treenit pulkassa, mutta päivä ei todellakaan. Huomenna töitä 12-21, sitten vuoro ympäri: lauantaina 6-16 ja sunnuntai 10-18. Katotaan miten pääkoppa pysyy kasassa. Treenin jälkeen siis grillausta, riisin keittoa.. ja ennen tätä suunniteltiin kaikki pe-la ateriat exceliin. Lauantaina voi olla ukko kovilla! Huomenna naatitaan naudan marmoroitunutta ulkofilettä, eiss!! Pitää vissiin ekaa kertaa lämmittää safkat duunissa, jotta maku pääsee oikeuksiinsa. Voi olla että kyynel vierähtää.. :')

Jeps. Huomenna ennen töitä olkapäitä, sitten tehtaalta hakemaan lihhaa, töihin ja illalla valmistelut lauantaipäivälle. Lauantaina duunin jälkeen käsiä. Sunnuntaina levätään!

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Opiskelupläjäys! (10 weeks out)

Hyvää nimipäivää, Jarkko! -Kiitos!
Kynis niittovalmiina!
Feijjan duunivermeet niskassa - VL!
Jarmon päivä koitti taas, jeejee. Eipä nimipäivät ole kovin suuressa suosiossa tänä päivänä. Eihän me siitä välitetä. Jep, aamusta oli lähtö kohti Pitäjänmäkeä isovanhempia noukkimaan kyytiin ja siitä Klaukkalaan heidän kesäpaikalleen. Viikate messiin ja heinät matalaks! Semmonen 3h. ehdittiin olemaan kunnes piti lähteä kotia kohti. Iäkkäät ihmiset ei tuota lämpöä kestä ymmärrettävästi. Safkat toki oli messissä ja vettä meni reilu 3 litraa, helvetin hiki oli! Mutta ihan kiva pieni reissu ja sai näkyvää muutostakin hoitamattomalle kasvimaalle!

Kotona sitten iski ihan jäätävän kova nälkä, joten päätin alkaa siivoomaan. Nälkä unohtu ja ruoka-aika oli kun hommat sain valmiiksi. Jotenkin intissä oppi diggailemaan steedauksesta, joten mikäs siinä.. ihan sekasin koko ukko. ::DD
Yläpiha oli kauttaaltaan marjapuskien korkusta heinää,
kunnes Chef Jamo tuli paikalle! Sai suojarinkulatkin vähän moukkua!
No sitten piti opiskeluista kertoa.. Todellakin heti kun intti oli suoritettu ja reservin upseerina poistuttu varuskunnan porteista vapaana miehenä, niin oli aika jatkaa elämää siitä mihin jäätiin. 2011 keväällä sain ylioppilastutkinnon suoritettua (kirjoitin 7 ainetta, kaikki C:tä tai M:mää) ja heti kirjotusten jälkeen hankin opiskelupaikan Helsingin Yliopiston Matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta Matematiikan aineenopettajan linjalta, (huh mikä litania..) Todellakin kävin matematiikan yleisen linjan pääsykokeissa, sitten päälle opettajalinjan haastattelussa, jossa katsottiin onko musta opettajaksi - ja tais olla, sinne kun laittoivat!

Herra vänrikki valmiina reserviin!
..kännissä ku käki..

Eli opiskeluihin tuli armeijan vuoksi reilu vuoden tauko. Todella suuret ennakkoluulot oli opiskelua kohtaan, sillä etenkin yleisellä puolella (ei aineenopettajaksi opiskelevilla) opintojen keskeytysprosentti on todella suuri Kumpulan kampuksella. Toki osasyynä on se, että pitkästä matematiikasta kirjotuksissa kirjoittamalla E:n pääsee suoraan sisään. Siis yleiselle linjalle. Jos opettajaksi haluaa, täytyy käydä haastattelussa päälle. Kuitenkin parina ekana vuonna opiskelu on miltei samanlaista niin yleisellä kuin opettajalinjalla ja opelinjalle voi pyrkiä vaikka joka kevät menemällä haastatteluun.

Suppeasti ekan vuoden opintopistemäärästä:
Yliopistossa opiskeluista jaetaan opintopisteitä suoritetuista kursseista ja töistä, 1op = n. 26h. työtä muistaakseni. Tutkintoja on kaksi (ellet jää jatko-opiskelemaan): alempi korkeakoulututkinto (kandidaatin tutkinto) 180op eli 3 vuotta keskimäärin ja ylempi korkeakoulututkinto (maisterin tutkinto) 300op eli 5 vuotta palttiarallaa. Siis suositeltu vuotuinen tahti on 60op/vuosi. Itse sain ensimmäisenä vuonna kasaan 64op. eli tyytyväinen olen. Varsinkin ottaessa huomioon, että en ole kehonrakennukseen koskaan aiemmin panostanut näin paljoa kuin opiskelujen ohella, eli 2012 heinäkuusta aina tähän hetkeen asti.

Ensimmäisen vuoden kaikki laskarit ja työt niputettuna.

Sitten käytännön tasolle:
Sekavien fiiliksien jatkeeksi meikällä iski välidieetti elokuussa 2012 tulille juuri ennen opiskeluja, mikä lisäsi epävarmuuden tunnetta. Toisaalta koska kaikki oli uutta, oli todella helppoa olla oma itsensä ja viedä ruokia kylmälaukussa luennoille yms.. Tehdä muille selväksi, että nää ruuat on osa mua. Ei se musta huonoa ihmistä tee, kai. :D

Todella nopeasti tuli asetuttua taloksi, vaikka suurimmaksi osaksi nuo perusopinnot massaluentoja (+200hlö luennoilla) onkin. Tietysti luentojen ohella on kursseilla mm. laskuharjoitusryhmiä (n. 10 opiskelijaa/ryhmä), joissa pääsee tutustumaan kavereihin paremmin. Tuutorit (vanhemmat opiskelija) järjestävät kaikenmaailman tapahtumia, joissa tutustuu muihinkin. :)
Luentotauko = safkatauko.
"Taking you wherever you go!"
Millaista on yliopistomatematiikka?
Täysin erilaista kuin koulussa, eli lukiossa. Yliopistossa osoitetaan asioita, tehdään todistuksia. Toki suoraakin laskemista on. Eli jos kouluasiat ovat tuoreessa muistissa, niin good for you. Itellä ei kovin tuoreessa ollut, välillä piti koittaa hieman muistella. :D

Luennoilla luennoitsija (yleensä professori) käy jotain asiaa läpi, ehkä esimerkin kahden kera. Vuorovaikutus on kaiken a ja o, eli luennot rakentuu keskustelulle aiheesta. Luennot yleensä on kahden tunnin mittasia, eli esim. 9.15 - 10.00 ja 10.15 - 11.00, 45min. settejä ja vartin tauko. Joskus päätetään yhdessä, että tauko on vaan 5min. ja sitten lopetetaan 10min. aiemmin..

Suurimmalla osalla luennoista ei ole läsnäolopakkoa, tai edes laskuharjoituksissa eli laskareissa. Voit säädä opintopisteet eli nopat kotio pelkästään sillä, että ilmottaudut kurssille, teet pari palautettavat tehtävät, käyt tentissä ja that's it. Se on sitä yliopiston vapautta. :) Saat itse tehdä siitä opiskelusta juuri semmosta kuin haluat. Tietenkin poikkeuksia löytyy joltain kursseilta.

Harjoitustyö kandidaatin tutkielmaa varten
"Analyysin harjoitustyö" sivu 1
Sivu 2. Käsin tehty, koska VL!
Sivu 3 ja viimeinen sivu.
Meni muuten ykkösellä läpi!! 2op!
Toki yliopistossakin on "läksyjä", eli tuttavallisemmin laskuharjoituksia. Luennoitsijat laittaa nettiin joka viikolle joko yhdet tai kahdet laskarit (riippuen kurssista), jotka sitten tehdään omin päin ja palautetaan tarkistettavaksi. Esimerkiksi analyysin kursseilla on laskuharjoitusryhmät, joita tuutorit (vanhemmat opiskelijat) pitävät ja ovat ikäänkuin opettajan roolissa. Ennen laskaria tehdään tehtävät, siellä merkitään listaan, tehdään taululle, käydään läpi aika perusteellisesti ja tehdään parit ohjaustehtävät, joissa voi tuutoria käyttää hyväkseen. Niissä kannattaa käydä, niistä oppii parhaiten kun pohditaan eri tapoja yms. yms..

Tehtäviä on 5-20 yleensä per viikko. Riippuen kurssista ja aineesta. Fysiikassa (luen sitä sivuaineena) on vähemmän, mutta ovat pirusti vaikeampia. Jotta pääsee osallistumaan kokeeseen yleensä tulee tehdä väh. 30% tehtävistä.  Ne tekee aika nopeasti, tarkastaminen kun ei aina ole ihan pilkun tarkkaa. Ja tosiaan mitä enemmän teet, sitä enemmän saat lisäpisteitä kokeeseen/kurssin arvosteluun! Osa palautettavista tehtävistä on myös tähtitehtäviä, jotka tarkistaja käy tarkasti läpi. Jos se on huonosti tehty, sitä voi korjata kahden viikon ajan. Siitä saa tyyliin 0.25p lisää kokeeseen.

Sinustako matematiikan opettajaksi?
KYLLÄ:---DDD
Lopuksi haluan painottaa, että se on ihan ittestäs kiinni millasta siitä opiskelusta teet. Jos käytät siihen aikaa ja teet harjotuksia, opit paremmin. Jos et tee, niin sitten ketuttaa kun oot pihalla. :D Molemmat fiilikset allekirjoittaneelle hyvin tuttuja. Arvosanoja on tullut 1-5 väliltä, kaikki siis mennyt läpi vaikka siltä ei aina ole tuntunutkaan. Kisojen jälkeen syyskuun alussa (käsittääkseni ;D) homma jatkuu..!

Ja mitä tahansa tulee mieleen, kyssäreitä, kommentteja, tms. niin laittakaa ne mielellään tähän alle. Koitan vastailla niihin parhaani mukaan! Ens kerralla taas keskitytään bodaukseen, sillä huomenna tuplajalkatreeni...

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kuumotusta, Kokkailua, Kynistelyä, Käsiä! (10 weeks out)

Morttonnkii!

Noniin, nyt se on nimi liiton sivuilla. Enkä tarkota sitä liittoa vaan IFBB:tä ja Fitness Expon sivuja, sarjan "Classic Bodybuilding nuoret alle 23v." alla. Sarjassa on jo 8 kilpailijaa, Jussi ainakin puuttuu (KUKA ON JUSSI??!) ja käsittääkseni eräs toinen nuori herra. Todella hienoa että kisaan on tulossa reilusti skabaajia! Kunnon karkelot pystyyn ja pääsee naatiskelemaan oikein urakalla. Pirusti vertailuja, veljeilelyä, kireitä pakaroita (terveisiä Kvarnarille) ja hikeä. Elokuun 31. päivä pärähtää!

..tai itse asiassa jo ennen sitä, nimittäin tässä on eräs todella hieno juttu vireillä. Mutta siitä lisää tuonnempana, ajankohta vielä hämärän peitossa - mutta se toteutetaan, ellei mitään ihmeitä tapahtu!!
Whattefak is häppeninggg??!
Eilen iltareenissä kaulaan tuli jotain suonenveto-tyyppistä probleemia. Tuskin nesteestä, magnesiumista tai suolasta kiinni, kaikkea lisätty nyt ja vaiva jatkuu. Leukaa nostaessa tuo etenkin tuntuu, joten tässä on kuljettu leuka rinnassa kohti uusia pettymyksiä - kuten aina. ;) Illalla levittelin tuommosta urheiluvoidetta, joka laitto ihon kuumottelemaan iha kunnolla. Yöllä vissiin tuli vejeltyä leuka alhaalla ja tahattomasti trapsia jännitettyä, nyt on sekin on kipeä.. Gettingitdone..
Aamun köksäilyjä. Kuhaa 1.2kg ja päivän riisit 180g.
Sitten tähän päivään. Hunnakon Joelin (2012 CBB 16-18v. SM 2.) ja Laten kanssa suunnattiin LPG:lle. Koska Väinö (eli Joel) on tuommonen teinipoika vielä, täytyy hänen nukkua myöhään.. noh köksäilin aamulla siinä vähän lisää good ol' fishiä! Sitten treenille.

Lupailin penkkiä, mutta sorry! Siellä oli pari jamppaa vetelämässä, joten egoilut sai jäädä. Laitettiin vinopenkkiin yks jyrkkyysaste lisää, jotta ego varmasti jää pukkarin puolelle!! Treenivideota olkaapa hyvät.


Yeahbuddy. Tosi hyvin meni treenit perille ja tuo kaula/trapsi-keissi ei haitannut jumppaa millään tavalla. Tänään olin miltei suoraa treeniltä isovanhemmilla käymässä kuuntelemassa taas aikamoisia muistelmia esi-isistä. Kyllä niitä pitää kuunnella ja muistella ihan jo sen takia, että ne muistot kuolee pois jos niitä ei jatkumona jatketa eteenpäin. Kaiken lisäksi isoisoisän menneisyys on hyvin kiinnostavaa sotaveteraanina, vaikken historiasta niin pidäkään. Suomen sotatarinoita ei voi koskaan kuulla liikaa, varsinkaan tuoreahkona reservin upseerina. Tässä semmonen sävelmä, joka vetää kananlihale joka ikinen kerta.



Nyt huomisia safkoja valmiiksi, aamusta hurautetaan Klaukkalaan äiteen puolen isovanhempien kesäpaikalle hommia tekemään. "Työnteko on ilomme." RIP. Torstaina onkin tuplajalkatreeniä, preparation has begun.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Uusi viikko, uudet kujeet: Backday tuplana, kaulakramppia ja näläkää (10 weeks out)

Mahtavaa maanantaita!

Eilen oli ensimmäinen sunnuntaivuoro töissä. Wottarin palkkalistoilla oon kolme vuotta ollut, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa pyhänä töissä. Maran kanssa rillailtiin kahestaan, tosi mukava vuoro kun kaupassa on rauhallista. Pari ekaa tuntia kiireellisiä, kun pitää koko tiski tehdä kahestaan valmiiks ennen kaupan avaamista. Mutta safkailut meni suunnitellusti, joka on pääasia. Siitä kotiin ja panostamaan sekä lihashuoltoon ja poseeraamiseen. 1.5h yhteensä, ne kun ovat nyt kiireessä jääneet vähemmälle.

Tuli eilen skaffattua pirusti fisua, joten tänään (ja ehkä huomenna) syödään sitten kallaa! Samoten kun on otsikon mukainen tuplatreenipäivä, niin pääasiallisena hh-lähteenä toimii jasmiiniriisi. <3 Jumakauta se on hyvvää kun aina vetänyt vaan täysjyvää. Tuplatreenipäivän kalorit 2700kcal, p313 hh271 r46. Tänään aamupainokin oli dieetin alimmillaan: 88.4kg.
Treenien välissä chillaillen BFTO 2000.
Viime viikolle painon viikkokeskiarvo putos vaan 0.1kg. Siinä oli alkuviikosta mökkireissusta paluuta, miltei suoraan kodin kautta Lahteen josta suoraan aamuvuoroon töissä ja juhannusruuhkat päälle. Ja oli siinä se hh-tankkailukin aattona. :) Eli muuttujia oli paljon. Nyt kroppa rytmiin ja HARD WORK! Selkätreeni part 1 kulki pirun hyvin. Videolla vähän analysoin treeniä.


Tyhjään vatsaan tuli vedettyä (bcaata ja burnereita alle) ja silti enkat paukku. Olen nyt vasta tehny pari salitreeniä tyhjään vatsaan suurilla ennakkoluuloilla, että miten mahtaa kulkea kun kropassa ei ole ravinteita. Näyttää kuitenkin toimivan. 62min. rykäsy. Illasta sitten eristävämpää settiä kovemmalla temmolla!

Nyt on molemmat selkätreenit pulkassa. Illalla LPG:llä vaan oli rehellisesti sanottuna ainakin 10'c lämpimämpi ilma mitä aamulla. Kunnon VL-sali, mustat seinät imee lämpöö. :D Lisäks tuolla kopissa oli enimmillään about 12 henkeä, joten sitä soijjan määrää... Tekee varmaan aineenvaihdunnalle tosin hyvää. Toisaalta kaula alkoi kramppailemaan, kuten videolla mainitsen. Mutta eiköhän tää huomiseks oo taas normaali. Todella kovalla temmolla vedetty treeni, 59min. 12settiä vatsoja, 8 takaolkia, 12 selkää. 


Jeps. Huomenna sitten rintakäsi-treeni sekä isovanhemmille kyläilemään. Huomenillalla palataan. Ajattelin kahtoa miten penkki liikkuu ekana liikkeenä, viimeks tehny ekana liikkeenä joskus helmikuussa varmaan. :) Eli stay tuned!

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannus lusittu, dieetin ensimmäinen tankkaus + kuulumisia (10 weeks out)

Tervehdys!

Nonniin, nyt on juhannus vietetty. Kiirettä on ollut, mistä johtuen tämmönen päivitystauko pääsi syntymään. Mielelläni aina näitä päivityksiä teen ja väsäilen, mutta kuitenkin käytännön teot on ne mitkä ratkasee. Siis minkäänlaisia motivaatio-ongelmia tämän blogin ylläpitämisessä ei ole.

Kuten mainitsin viime päivityksessä, meillä lihatiskillä juhannuksena on vuoden toiseksi kovin myynti (joulun jälkeen), siihen kun lisää herätyksen klo 4 jälkeen aamulla, kellon ympäri duunia, niin alkaa ukko olemaan poikki. Mutta pahin on takana, huomenna on vielä työvuoro 9.30 - 18.00, sitten on ma-to vapaapäiviä ja pääsee tekemään aktiivisemmin päivityksiä. Mutta nyt kerrotaan hieman dieetinkulusta ja loppuun vatsojen treenaamisesta, mistä aiemmin jo kyseltiin.
Tumputuksen jälkeistä selkää.
Todellakin torstaina oli pitkä päivä töissä, tarkotuksella mentiin alhasilla kaloreilla [~2500kcal], sillä perjantaille oli suunniteltu dieetin eka tankkaus. Ei mikään shitloadi, mutta hh:ta reilummin koneeseen. Kyllä se vaan niin on, että kaikki lähtee sieltä korvien välistä. Voin kertoo että torstaina oli voimat tosi vähissä ja fiilis myös. Kroppa kun on tyhjä, vähä-uninen yö takana ja kova nälkä, niin soppa valmis. Tulee ns. EI MIHINKÄÄN -fiilis, ihan tosi. Tottakai tuo seuraavan päivän tankkaus motivoi jatkamaan, ja nyt onkin ruorissa taas ihan toinen mies!

Eli semipuhtaista lähteistä otettiin ylimäärästä hiilaria eilen: banaania, viinirypäleitä, jasmiiniriisiä, perunaa, vesimelonia ja KANELIKORPUISTA! <3 Jumakauta, oli hyvvää! Uskokaa tai älkää, mutta tuo jasmiiniriisi oli taivaallista. Otankin nyt erinäisten pohdiskelujen jälkeen kokeiluun treenin jälkeisellä aterialla - muuten täysjyvää. Hiilaria tuli eilen se 600-700g, protut ja rasvat oli normaalia vähemmän, n. 220g ja 40g.

Eilen otin olkapäitä töiden jälkeen iltapäivästä. Salilla kovia liikkeitä ekassa treenissä, sitten muutaman tunnin päästä kotona tein Gymlogista tutun 15min. olkapäät, eli vipareita 100toistoa, pystysoutua 130toistoa. Tämä 15minuttiin. Ihan toimiva setti, hiki virtas hyvin!
Sivutissi. Rapakymppi.
Illalla kavereita tuli kylään ja tuttuun tapaan rilli oli kuumana. Pojat (ja tytötkin siinä ohessa) saivat syödäkseen ja masut täyteen. Sitten suunnistettiin kohti Laaksolahden rantaa ja huvilayhdistyksen väsäämää juhannuskokkoa. Porukkaa oli LPG-beachilla reilusti ja tuli nähtyä monia vanhojan tuttuja ja lapsuuden kavereita. Tosi motivoivaa kuulla että niin moni seuraa mun tekemisiä mm. tämän blogin kautta. Kiitos siitä. :)

Rillailtiin siinä hyvässä hengessä ja tosi mukava juhannus oli. Sitten kotiin nukkumaan ja 10h. pitkästä aikaa unta palloon. Sitten käsitreenille. Treenivideo olkaapa hyvät! Laittakaa palautetta mitä tykkäsitte uudesta tyylistä, että videon ohella vähän analyyssiä ikäänkuin videoblogin tapaan.


Joop, huomenna sunnuntaivuoro töissä. Tuplaliksa juoksee, minä en! Tosiaan 2 tyyppiä duunissa, eli todella kiireinen alku ainakin päivälle, että saa yhteensä 20m. tiskin tehtyä parissa tunnissa kahdestaan. Huomenna otan lihashuoltoa enempi, maanantaina sitten selkää tuplatreenillä!

Postworkout mealin jälkeistä vatsaa.
Vatsatreeneistä. Keskivartalon treenaaminen eskaloituu raskaisiin perusliikkeisiin. Raskaat kyykyt, vedot, soudut ym. ovat parhaita vatsalihasliikkeitä! Olen aina pitänyt koko kroppaa rasittavia liikkeitä mukana, josta keskivartalo saa jytyä. Tottakai tämä pitää ottaa huomioon treeniohjelmaa suunnitellessa. Siihen päälle sitten voimapyörää, jalannostoja, istumaannousuja ym. Itsellä tällä hetkellä kierron ainoa suora vatsatreeni tulee selkäpäivänä, jolloin teen voimapyörää, jalannostoja tai rutistuksia. Jos jaan jalkatreenin kahtia, niin jälkimmäisessä myös vattaa. Vatsa on esillä joka poseerauksessa, joten älä laiminlyö vatsalihastreeniä!

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Lahden bodyreissu w/ NGV (11 weeks out)

Morrjeenns!

Jeejee, taas ukko reissun päällä. Pitäs varmaan rajottaa matkailua, ettei käy niiku Vaillantin Kvarnarilla prodebytissä. Meikällä tosin vielä tässä vaiheessa vähän eri tasolla homma, mutta anyways. Kyllä nämä reissut vähän väsyttää, vaikka siistiä on ja naatiskelee joka hetkestä!

Eli matka kävi kesäiseen Lahteen. Varjolan Nikon kanssa sovittiin tämmönen parin päivän treenileiri. Tietysti kun tämmösiä reissuja tulloo, niin evväät pittää tehä valmiiks kun on tämmönen lihapää. Kokkailuvideota maanantai-illalta.



Porukat mirras meikän rusketusta.
Jeejee. Mother Nature tarjosi parastaan, eli säät suosi meitä, joten täytyihän se käydä Lahdessa satamassa kaffella heti kun paikalle pääsin.

Sitten kävästiin Nikolle ostamassa ruokatarpeita pariksi päiväksi ja myöhemmin suunnattiin kohti LBC:n antimia. Koukattiin treeniin mukaan myös allekirjoittaneen intti- sekä RU-kurssikaveri Elina, jotta saatiin naiskauneutta myös salille. Toki oli LBC:llä samaan aikaan muitakin punttimimmejä, sen sijaan LPG:llä (Espoossa, meikän kotisali) ne ovat valitettavan harvassa.. jostain kumman syystää. :D



Treenin jälkeen kolmikko suuntasi kohti keskustaa ja kävästiin siinä terassilla kupposet juomassa. Ellu ja Niko pysytteli teessä ja kahvissa, ite nappasin rommikolaa ensimmäistä kertaa tällä dieetillä! Tekee muuten aineenvaihdunnalle höpöä tuo alkoholi, kuulemma lisää rasvanpolttoa 200%!! ..noniin, eli dieetin eka laittilimppari, pepsi maxia pieni kuppi ettei liikaa lisäaineta tule. ;) Jeah, siitä kämpille syömään ja chillailemaan.

Sitten koitti keskiviikko ja tuplajalkatreeni. Oh dear. Eli ensin aamupäivästä ennen Nikon duuneja ja meikäläisen lähtöä LBC:lle jälleen. Tällä kertaa etureittä ja pohjetta. Hackia en ole yli vuoteen tehnyt (ei mahdollisuutta, paitsi intissä oli surkeahko häkki), joten sillä alotettiin. Päälle etukyykkyä ja prässiä. Reidet done, päälle pohjetta. Nikolla oli kuntopiirijumppadejumppa. Ja keskiviikon terävimmät tms. :D


Jees. Mahtava reissu takana! Tottakai nää reissaamiset laittaa väsyttämään, kun joutuu ajattelemaan ja koko ajan ottaa muita huomioon eikä voi vaan puolivaloilla duunata safkaa ja säkrifaissaa kotona. ;D Mutta todella piristäviä nämä ovat. Suuri kiitos Nikolle ja Varjolan porukoille tämän mahdollistamisesta! Hyvää settiä tuli väännettyä ja selvisin kotiinkin ehjin nahoin etureinoreenin aiheuttaman välikuoleman takia!

Huomenna töitä klo 6-18, lepopäivä. Tämä päivä oli 4. treenipäivä putkeen, se tuntuu ukossa. Perjantaina sitten juhannuksen kunniaksi tykitellään tumppuja ja olkia! Tuossa kyseltiin miten meikäläinen treenaa vatsoja, siitä sanon muutaman sanan seuraavassa päivityksessä. Kroppa alkaa olemaan tyhjänoloinen, joten katotaan pidetäänkö tankkailua missä vaiheessa. 10. dieettiviikko menossa ja 10 työviikkoa jäljellä. Stay tuned.

Ja mahtavaa juhannusta kaikille! Syökää ja juokaa mun + muiden kisaajien edestä. :)

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Selkäsaunaa ja vejen pidättelyä! (11 weeks out)

Sateista alkavaa viikkoa!

Ennen tämän päivän selkätreeni part kakkosta otin alkulämpöinä polkupyörän huoltoa. Isovanhempien kerrostaloon kun tulee putkiremppa, niin häkkivarasto tuli tyhjentää ja siellä oli semmosia vanhan liiton fillareita että oksat pois. Tarkotus olis laittaa pari tuommosta nyt kuntoon (siis v**un kovaan kuntoon, jos joku kysyy) ja sitten aurinkoisina kesäpäivinä viiletellä niillä pitkin kyliä!

Hyvin on etenkin trapsit kipeät eilisestä jumpasta, vaakavetoja otettiin ja kovaa (katso edellinen päivitys). Tänään sitten Kvarnarin kanssa LPG:lle puoliltapäivin. Alkuun paikkoreeniä pohkeille ja takaolkapäille kunnolla keskittyen, sitten ylhäältä vetoja niin perkuleesti. Leukoja otetta vaihdellen ja päälle ylätaljaa + supistavia soutuja. That's it, 56min. Latsit kiittää! Video olkaape hyvöt.

Btw, jännä tää Suomen kesä. Kauhia rankkasade alkoi, kun alotin kirjoittamaan päivitystä, vettä satoi kaatamalla - nyt pilkottaa aurinko.

Tuntuu muuten todella hyvältä selälle tämä jako vertikaalisiin ja horisontaalisiin liikkeisiin. Tänään kun veti kunnon tuntumalla täysillä supistaen latseilla, niin siellä on semmosia pieniä lihaksia jotka eivät ole pitkään aikaan työskennellyt kunnolla. Details, baby, details! Selkä mulla on vahva lihasryhmä, mutta paksuutta se huutaa, joten nämä ylhäältä vedettävät liikkeet normaalisti olen tehnyt isommilla painoilla hakien enempi trapseille kuin latseille tuntumaa.

Nyt pitää laittaa parin seuraavan päivän safkat ylös ja ennen kaikkea valmistaa ne Lahden reissua varten. Ti-ke olen Lahdessa jumppamassa Varjolan Nikon kanssa kovaa reenä. Koitetaan kuvailla kun pääsee kunnon famous LBC:lle näillä näkymin reenaamaan!! Tiistaina rinta, kädet ja keskiviikkona tuplatreeniä kintuille: aamulla etureisiä Lahdessa, illalla takareisiä Espoossa. Torstaina kiireinen työpäivä, 6-18 töitä -> lepopäivä. Keskiviikkona koitan laittaa Lahden reissusta päivitystä.

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Viikon yhteenveto: Paluu sorvin ääreen selkäsaunan merkeissä! (11 weeks out)

Sunnuntaiehtoota!

Päivittelytaukoa tuli, kun oltiin meijän mökillä Jukka-veljen ja työkaveri Massa-Arin kanssa. V**un kova reissu. Chillailtiin ja otettiin aika iisisti. Kalassa käytiin ja pari sinttiä saatiin, eipä kummempaa. Naudan sisäfile oli kyllä hyvvää, ekaa piffiä kun veti niin meinas kyyneleet vuotaa silmistä.. :')  Mökillä uni maittaa, joka ei ole mikään huono asia. 9-10h. molempina öinä palloon, päivällä vähän lepoa. Tänään piti ennen treeniä ottaa päikkäritkin, mikäs siinä!
Selkäosaston kehittymistä kisadieetillä. 

Pari sanaa kuluneesta dieettiviikosta. Aamupainon viikkokeskiarvo jatkaa kovaa laskua: -1.0kg edellisviikon keskiarvosta. Karavaanit kulkee ja koirat haukkuu, ei voi mittään. Eipä dieettiin mitään kummempia muutoksia, tyhmäähän se olis toimivaa mennä vaihtamaan. Sitten treeneihin.

Selkää kuritin tänään. Matkalla tuli törmättyä vanhaan kunnon Muscle Forumin duff_maniin, kaverille ei oo reeni maistunu, mutta mukava nähä näitä vanhoja partojakin silloin tällöin! LPG typötyhjänä pääsi veivaamaan hcbb-sacrificea. Tänään vuorossa oli selkätreeni part 1, eli otettiin vaakavetoja kovvoo ja päälle takareittä + vattaa. Huomenna otetaan ylhäältä ja päälle takaolkaa ja pohjetta!

Mavea ekana liikkeenä ihan maasta vedettynä pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa dieetillä maastavetoa ihan normaalisti ilman hangbaria tai ketjuja. Viimeisin merkintä normimavesta on 10.4: 7x170kg PR eli enkkasarja. Tänään kovin setti oli 6x170kg, pari olis vielä tullu mutta ei viittinyt ihan tappiin vetää kun yli 2kk viime kerrasta. :) Ensi kerralla sitten, kunhan fiilis on oikea! Päälle normisettiä selälle; kovia soutuja, eristävämpää kohautusta ja alataljaa. Basicstuff.


Nyt selveni alkuviikon kuvioita. Eli huomenna puoliltapäivin selkätreeni pt2, koitan kuvata pari liikettä siitäkin jotta pääsee meininkiin mukaan. Tiistaina on spesiaaliohjelmaa luvassa! Eli matka käy Lahden suuntaan. Niko Varjolan eli NGV:n kanssa ollaan suunniteltu pientä treenihäppeninkiä ti-ke. Eli pari jumppaa käydään vetämässä ja naatiskellaan. Tuo nnnniiiiiiiiiiiiiin paljon lisäpirteyttä dieettaamiseen tää bodybr0iden näkeminen. :) Koitetaan saada kuvattua materiaalia sitten!! Nyt on nälkä ja päivän viimeinen ateria kutsuu.. eli huomenna palataan!

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Viikonlopun alotus! (12 weeks out)

Morjens morjens!

Eilen todellakin veivattiin takareinoja kovvoo. Kuten allekirjoittaneen ja Kvarnarin etureisijumppavideon outron avautumisestani ymmärsi niin kovempi päivä eessä. Duunin jälkeen kun käväsin Wotkin'sin tehtaanmyymälästä hakemassa lihhaa viikonlopun mökkireissulle, niin autolle palatessani odotti kiva yllätys..
Kusipää parkkeerannut tappituntumalle.
Onneks laiha dieettipoika mahtuu tuommosestakin välistä,
vaikkei mikään kovin pieni takamus olekaan!
Noh, salilla oli koko LPG_kerma Hansseineen ja LPG-Jarmoineen, joten fiilis salilla vähintäänkin erinomainen. Ei paljoa mp3-soittimen unohtuminen haitannut menoa, taikka 4. peräkkäinen treenipäivä. Erittäin hyvän jumpan väänsin ja kai sitä joku ennätyskin tuli tehtyä. :growingintothecontest: :livinglikeapro:



Ja sitten eletäänkin perjantaita! Aamulla 9.30 aikaan LPG-VL:n kanssa treenailtiin olokapäitä. Yksi VL-jäsen näkyy hieman tuossa pystärissä. 44min. Perusbasicia deltseille: 10kg korotuksin kymppejä tehden leuan korkeudelta vaihtelun vuoksi, sitten pari sarjaa failureen 70kilolla, jonka jälkeen 60kglla ylhäätä vajaata ja pudotus 50kg alhaalta vajaata (video). Päälle vipareita kovvoo, takaolkia ja vähän pohjetta ihan kettuillakseni.

Nyt on todellakin printattu viikonlopun safkat messiin, no excuses. Eli meikältä taitaa ne kasslerit sun muut myllytykset jäädä väliin. Sen sijaan rillataan vähän naudan sisäfilettä. 14.90e/kg Itäkeskuksen Prismassa, toki brassia, mutta kuitenkin. Putsaamalla sai ihan hyvännäköstä settiä, kilohinta nous toki pari euroa kun roippeet poisti. Kettumaisimmat kalvot sai jäädä, kaikki jos poistaisi niin kilohinta nousis kivasti.

Lihapää pääse lomallakaan eroon töistä!
Kokonainen file 14.90e/kg -> putsattuna ~18e/kg.

Nyt tässä reenien välissä laitetaan mökkireissulle kamppeet kuntoon ja levätään mitä keretään. Nuoremman isoveljen eli Juha-VL:n sekä duunikaveri Massa-Arin kanssa lähetään chillaamaan. Säät nyt näyttää kehnoilta, mutta ei sinne mitään aurinkoa mennä ottamaan. Kunhan syörään hyvin, levätään ja kalastellaan. Vähän ajatuksia pois töistä ja treeneistä niin jaksaa taas. :)

Massa_Ari tuli tsemppaamaan meikäläistä illan käsitreeniin. Vedin ihan tun kovaan pumppiin tumput. Salilla oli myös Hans vetämässä +3h. treeniä plus kaks mirkkua, LPG:llä. Harvinaista mutta totta. Eli enkkaahan piti ottaa sitten! Pari kuvaa treenistä. Nyt mökille kovaa. Joten palataan sunnuntaina. Hyvvää viikonloppuva!!

21's hauviksille kovvoo!

Kaposta stopista, ego jäi salin ulkopuolelle.

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Legday part 1 + edelliseen päivitykseen tullut pari lisäkuvaa (12 weeks out)

Mortonnnkiii!

Hyvin nukuttu yö takana ja päälle vajaa tunnin päikkärit, joten poika on kuin uudelleensyntynyt! Elieli, suunnitelmissa viikonlopulle olis mökkireissu John Holmesin ja Juha-VL:n kanssa. Eli alan miesten kera. Perjantai-illaksi suunniteltu lähtö, ja sunnuntaipäiväksi takasin jotta ehtii sillon reenaamaan. Lauantai tulee siis näillä näkymin olemaan viikon ainut lepopäivä.


Tänään kolmas treenipäivä putkeen, hieman aamulla oli nuutunut ja ennen kaikkea nälkäinen ukko, mutta aamupäivä lepäillen ja chillaillen niin energiaa taas riittää. Huomenna olisi treenikierron mukaan jalkapäivä, mutta koska tänään on vapaata töistä, niin etureidet ja pohkeet runnotaan tänään. Jäljellejäävät takareinot ja vatsat jumppaillaan huomenissa sitten. Perjantaille alustavaa suunnitelmaa tuplatreenistä olkapäät/kädet. Mutta edetään päivä kerrallaan ja hissun kissun. :)


Ylläoleva video siis päivän jalkajumpasta. 57min. Aika pitkä outro tuli kuvattua, mutta viitisen minuuttia piti karsia matskua jotta ees tuohon 10min. sai tiivistettyä. :D Treeniä 6.20 asti!

Etureisiä 3 liikettä kunnon tuntumalla, päälle pohjetta pari liikettä. That's it. Hyvä treeni, vaikka kolmas treenipäivä putkeen. Nyt vaan chillailua, hyvät yöunet ja ravintellia naamaan. Huomenna takajalkaa ja vattaa töiren jälkkeen!

EDIT: Edelliseen päivitykseen on nyt lisätty pari Nikon ottamaa kuvaa, käykää katsomassa!

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Tiistaitreeniä East Body Itäkeskuksessa! (12 weeks out)

Hyvvää ilitaa!

 Tälle päivälle oli bodyveljien miittinkiä taas! Vartiaisen Tonin kanssa sovittiin puolittainen kimppatreeni ja myös Niko Varjola eli tuttavallisemmin NGV oli pääkaupunkiseudulla käymässä joten Niko olis myös vetämässä treeniä. Dieetistä sen verran, että aamupaino oli alle 90kg. 89.9kg näytti vaaka, joten karavaanit kulukee ja koirat haukkuu!! Jeejee.

Tonin kanssa lihatalakoissa!

Liiton ilmeellä hauista!
Tonin kanssa veivattiin rinta ja ite sekoilin tumpuille jottain siihen piälle. 60min. työaika. Todella hyvä treeni! Täytyy kyllä peukkua nostaa Itiksen EB:lle. Asianmukainen kompakti sali olematta kuitenkaan ahdas, kaikki tarvittava, hyvähenkistä treenimusiikkia ja treenaamista - kellarissa vielä! What more could you wish for? Suurkiitos Mantilan Suskille treenimahdollisuudesta ja pojille treeniseurasta!! Tuli jotain kuvattua, ihan kaikkea ei ehtiny/viittiny. :) Perille meni ja kovaa!!



Oli todella mukava tutustua Toniin, lepposa, määrätietosen olonen kaveri. Samantyylinen HIT -treenifilosofia meillä niin ei kai tämmöset lihapäät muuta tartte että juttuun tulloo? :D VL. Täytyy toistekin käydä tuossa Itiksen EB:llä jumpalla, ihan duunipaikan vieressä kun on. Kaukana kotoa toki, joten suattaapi tulla äiteetä ikävä vaan jos pitkän työpäivän jälkkeen.. :( joo.

Alan miehiä turisteina Itiksessä Tonin (keskellä) kotisalilla
East Body Itäkeskuksessa.

Saunavuorossa Niko!
Siitä sitten porskutettiin NGV:n kanssa meille, piti vielä Jussia treffata kun kaikki ovat valmistautumassa nyt samaan kisaan, mutta valitettavasti Judella oli isot kätensä täynnä töitä, joten ensi kertaan jäi se keissi. Näkkärin ja isoveli Pekan kanssa saunottiin sitten ihan liiton meiningillä. Kyllä nämä ovat vaan niin parhaita päiviä.. :')

Huomenna vapaapäivä, torstaina töitä samasella 8-16 vuorolla jonka jälkeen onkin juhannusaatonaattoon asti lomaa. Joten nyt treenaillaan pirusti ja kovvoo!! Eli huomenna otetaan jalkareenistä eka osio, torstaina toka, perjantaina sitten tuplatreeniä käsille ja olokapäille.. Siis päivitystä tulee ja kovvaa, joten pysykää kanavalla rakkaat pussunnuput! ..tai jotain sellasta. Kuvia lisäilen pari myöhemmin!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

9.(?) dieettiviikon aloitus selkäsaunalla á la VL! (12 weeks out)

Morjensmorjenss!

Jepajee, synttärit tuli vietettyä varsin rauhallisissa merkeissä. Rillailtiin kaikessa rauhassa ja ite söin rillistä ainoastaan sen 180g possun ulkkaria, that's it. Toki riisiä kyytipoikana sen 80grammaako se oli + salaattia, mutta niin sekasin en vielä ole että olisin niitä rilliin änkenyt. :D Mukavia lahjoja tuli saatua kavereilta, vaikka ne on ihan täyttä plussaa - ei mitään pakollista. Kvarnarilta tuli saatua suojatarvikkeita ja muuta veikeetä vempelettä poikamiesiltoihin - VL! No, ei siitä sen enempää...!!

Porukoilta sain uuden puhelimen, vanha kun alkoi reistailemmaan. Nokia Lumia 900, vanha malli mutta niin on liittokin joten EVVK ja haters gonna hate. Tarpeeks opettelemista tuossakin tämmöselle lihapäälle. :D Kohta pitääkin tutustua miten saa blogia päivitettyä tuolla vai saako mitenkään. Näppärää esim. mökillä tms. tien päällä.

Jessöör. Viikko alkoi 8-16 työpäivällä. Töissä oli ekaa kertaa kunnon kärvistelyt nälkää vastaan. :D Prkle, ei  auta. Tulta kohti!!!! Pitääkin olla tässä vaiheessa jos eteenpäin tahtoo. Suoraan duunista sitten LPG:lle veivaamaan. Hans oli salilla peteilemässä taas, mutta ei anneta sen haitata. Helekovaa selkäsaunaa, erilaista liikettä. Käykeehän katsomassa gym-spacesta lissöö..

Tilannekuva pukuhuoneesta.
Vasemmalla sisäänkäynti saliin.

Nooh, siinä reenin jälkeen sitten raahauduin LPG:n pukuhuoneeseen, salilla kun oli yksi jääkiekkoilijamirkku meikäläisen lisäksi. Siinä miesten puolella "pukkarissa" sitten hengaili pari arviolta 15-17v. tyttelöä. Odottelin siinä hetken aikaa, että josko ne lähtisivät siitä pois ihmettelemästä salia. Eipä siinä, housut oli pakko vaihtaa koska hikisissä treenikuteissa autoa en aja. Mietin vaan että ei kai ne tytöt kauhiasti järkyty - eli VL-tyyliin ensin housut alas ja heti putkeen soijjapaita pois. Tytöt kääntyivät kahtelemmaan ja lähtivät hihitellen ulos. Saivatpahan heti alkuviikon huvit sitten. :D

Ainiin, siitä piti vielä kirjottaa. Että tässä dieetillä on huomannut sen että keskittyminen menee koko ajan syvemmäksi ja syvemmäksi tähän omaan touhuun.. Jäänyt turhat nettiseikkailut (lue: muiden blogien seuraaminen) vähemmälle. Hyvä niin. Lopussa kiitos seisoo, kävi miten kävi. Se on varmaa. Kaikkeni annan, hevillä ei luovuteta, eikä VL-popillakaan! Jooh, eiköhän tää päivitys ollu tässä!

Huomenna tulee rinta-käsitreenistä hienoa matskua! Viimeistään keskiviikkona ulkona, ylläriä luvassa!

lauantai 8. kesäkuuta 2013

21st birthday.. Just a day amongst the others? [Edited] (12 weeks out)

Päivvöö!

No eipä nyt oo ihan tavallinen päivä millään tavalla!! Nimittäin aamulla lähettiin takoo tumppuja ilman minkäänlaista ravinto ihan liiton malliin. No vetelin mä vähän aminoita ja burneria tyhjään masuun ja sitten LPG:lle polkkien vuan. Laten kanssa taas väännettiin. Todella pätevät 43min. Kohta vähän sapuskaa taas ja sitten kevyttä pumppia tumpuille, jonka jälkeen chillouttia. Tässä tämän päivän treeni.


Tossa treenin jälkeen tuli mietittyä, että toisaalta onpas sitä vielä nuori. Tässähän on aikaa vaikka mihin, melkeen 10 vuotta aikaa kehittyä kovaa tahtia. Sanotaan että kolmenkympin jälkeen alkaa bodauksessa olemaan parhaimmillaan. Mutta sama pätee ihan muuhunkin elämään.

Kynis 21v.

Seuraavan vajaa kymmenen vuoden aikana todennäköisesti valmistuu (ps. isken sen koulupäivityksen jos ne suostuis myöntää yhen kurssin nopat vielä, viimestään jussin jälkkeen tulloo) eli tulee asetuttua siihen yhteiskunnan "oravanpyörään" aktiivisena veronmaksajana, sitten toivottavasti löytää elämänkumppanin jollain aikataululla, mahdollisesti jälkeläisiä jne. jne. Eli varmaan elämän suurimmat muutokset tapahtuu tässä vajaa kymmenen vuoden aikana. Ihan pyöryttää tommonen ajatus pientä poikaa, huhhuh. Tämmösiä vaan tossa pyöri mielessä kun kanaa ja riisiä mättäsin menemään liiton tapaan!

Illalla sitten tulloo kavereita kyllään, lihaa pitäis olla varattuna riittävästi. Toivottavasti kamuilla on nälkä, nimittäin mää en noita lihoja voi itte syyä pl. broilerin rintafilettä. :D Jooh, tämmönen lyhkänen päivitys nyt vaan. Nyt vähän pihaa kuntoon ja valmisteluja illalle. Näläkä on, mutta onneks kohta saa taas syyä vähäsen!

Huomenna eli sunnuntaina vaan ihan relaxia, kattellaan taas vähän kondistä ja vertaillaan aiempaan. Eipä täsä mittään, mukavaa kesänjatkoa kaikille! Muistakaa nauttia elämästä mitä ikinä teettekin, aina asiat vois olla vähän paremmin, mutta arvostakaa myös sitä mitä teillä on. Se auttaa jaksamaan! :)

EDIT: Joo eli Kvarnari hyvänä ystävänä tuli hyvissä ajoin meille ja vejeltiin hyvät setit tuossa takapihalla taas. Nyt ei ollu Paulista, eikä Paulis Ouppenia, oli vaan Jarkko ja Kvarnari sekä liiton kuteet. Pitempää settiä veivailin lähes superina, hyvin pumppautu käjet ja hiki puski.


Oli pirun hieno keli koko päivän, sai naatiskella niin päivällä kuin illallakin tuossa terassilla. Päivällä meinasin mennä ihan mottiin safkaillessani pihalla. Huomasin että lautaselle oli eksynyt muurahainen, rupesin funtsimaan että kuuluukohan tää ravintokokonaisuuteen. Kuitenkaan en löytäny nopeesti googlaamalla murkun makroja joten oli pakko heivata pois, ettei homma mee ihan läskiks kirjaimellisesti!

Illalla rillailin pojille piffiä ja makkaraa a la Wotkin's. Hyvin ne pojat söi kaikki pois, koska ei ihan mun ruokavalioon kuulu nuo kasslerit ja salami grilleri -makkarat tässä vaiheessa. ;D En kyllä väitä etteikö tekis mieli! Noh, jos ensi kesänä sitten..? :) Jepjep, juhlittiin kyllä v**un kovaa ja allekirjottaneella kisakondis oli lopahtaa hieman ennen kello kymmentä jolloin sain munakkaan tulille ja jakso taas rillata hetken!

Dieetistä vielä. Älyttömän kova painonpudotus tahti jatkuu. Aamupainojen viikkokeskiarvo putos kolmatta kertaa putkeen sen 1.4kg. Rupeispahan nyt perkele kondiksessakin näkymään tämä..! Tälle viikolle muutoksina tosiaan burnereiden käyttöönotto ja kofeiiniä oon pikkusen alkanu vetämään tuplatreeni-/duunipäivinä jolloin kovat treenit. Tänään sitten lihashuoltoa ja poussinkiä. Toki isovanhempia käydään auttelemassa ja kummitäti lupas tulla käymään 7kk pikkuprinsessan kanssa meikää muistamassa.. :') Palataan alkuviikosta!


Kimppatreeniä Kvarnarin ja Pekan sekä Iiron ja kilpailuveljen Jussin kanssa. (13 weeks out)

Myöhäisiltaa Suomen kansa!

Duuniviikko pulkassa ja taas se kova työ palkittiin: pääsi tapaamaan uusia - ja ennen kaikkea hienoja tuttavuuksia. Gym-spacessa jotkut varmasti törmänneet Expossa lavalle nousevaan Jussiin sekä voima-Iiroon! (linkki kavereiden gym-space -päivyreihin) Alkujaan pidettiin kahvikestit meillä mukavassa hengessä auringon paisteessa. Sitten päräytettiin Hummeri käyntiin ja suuntana vanha kunnon LPG!!

Kvarnarin kanssa veivattiin olkapäitä kimppatreeninä kun taas Jude ja Ipe veivas rintaa, olkaa ja ojentajjoo! Pekka veti jalat. Todella näppärät jumpat saatiin paukutettua. Loppuun katteltiin poseerauksia ja täytyy sanoa, että Jussi on kyllä todella paksulihanen kaveri! Hienossa kunnossa, rinta letkuttaa jo tässä vaiheessa. Ei muutakun kohti kireintä mahdollista kisakuntoa. Syksyllä laitetaan kunnon karkelot kasaan!



Anto ittelle tämä treeni motivaatioburstia x100 entisestään. Näitä treenejä on saatava ehdottomasti lisää. Todella hienoja tyyppejä, täytyy jo seuraavia koitoksia laittaa vireille. Suurkiitos pojille!

Dieetti etenee. Paino tippuu näillä kaloreilla kovaa tahtia. Tänä aamuna oli dieetin alin paino: 90.3kg, vaikka eilen oli jalkatreeni ja parisen sataa kaloria koneessa enempi. Homma tuntuu skulaavan, joten tulta kohti! Kohta alkaa olemaan sama kireys mitä välidieetin lopussa, kun painoa oli noin 87-88kg. Mutta long road to ruin.. Täysillä mennään ja kaikkemme tehrään, ei muu auta. :) Hienoa hommaa tää on kyllä. Paljon se ottaa, mutta paljon se antaa myös!
Osasto lihapää + Adonis-Pekka VL!

Jeah, huomenna sitten tulloo 21 vuotta. Birthday to self: tuplatreeni tumpuille! That's right! Eli kovaa mennään taas! Illalla sitten kaverit tuloo meille muistamaan meikää ja vähän rillaillaan piffiä. Ite aattelin sen 2kg kassleria syödä, kuten joka viikonloppu on tullut tässä dieetillä syöty. Tuntuu toimivan..

..jumalauta, dieettisafkoilla mennään, eli kanaa, riisiä ja salaattia. VL. ;D Illalla sitten kananmunia ja possun ulkkaria skidisti. Mahtavaa viikonloppua, nauttikaa!

torstai 6. kesäkuuta 2013

Can't miss a leg day (13 weeks out)

Morroo moorrooo! Viikon parhautta luvassa. Jalat. :) Eeppisin ikinä on Battle For The Goldisssa vuodelta 1988(?) kun Mike Christianilta kysytään miksei kaveri osallistu Olympiaan. "I'm not doing Olympia, 'cause I have a leg day. I have to train legs. Can't miss a leg day. It's my weak part!", asiameiningillä! Kova kehonrakentaja oli/on Mike, yhdennäköisyys 8x Mr. Olympian Lee Haneyn kanssa on melkoinen. :D

Lee Haney
Mike Christian
Duunissa oli tänään 8-16 vuoro, joten fiilikset aamulla ensin duunikamppailuun ja sitten jalkatreeniin oli aika nollissa. Vaikka se oli suoritusta pelkästään vailla, kaikki oli käyty läpi jo pään sisällä. Mutta kuinkas kävikään? Duunipäivä oli yks parhaista, monia uusia tuulia ja positiivisia asioita. Muutoksia safkoihin:

Tämän päivän duuniateria:
200g. naudan paahtopaistia
70g. täysjyväriisiä
X määrä salaattia! <3

Oon tähän mennessä duunissa pitänyt leikkeleitä proteiininlähteenä. Noh tutkin tuossa ihan ajankuluks, että minkä verran niissä on lisäaineita. Jumalauta, niitä on paljon. Vähintään neljä E:tä joka tuotteessa. VL! Joten tälle päivälle tehtiin muutosta. Naudan paahtopaistia rillailin, joten tänään ja huomenna on sitä töissä luvassa. Hyvät setithän siitä tuli ja nyt huomaa selvän eron niin yleisessä jaksamisessa kuin kropan toiminnassakin. Nämä ovat niitä asioita, jotka ovat tän touhun (niinkuin minkä tahansa asian) suola: onnistumiset. Osa-alueita ja muuttujia kehonrakennuksessa on paljon, ei pidä täysin sokeasti miettiä pelkästään treenaamisia, vaan kaikilla on oma paikkansa tässä touhussa!

Jepjep. Jalkatreeniä tosiaan lähdin tekemään ja fiilis oli ihan katossa. Suunniteltu treeni läpi ja jumalauta että kulki. Enkkojakin tais tulla suorinjaloinvedossa, kyykky kulki paremmmin kuin viime viikolla (vaikka silloin tein etureidet ennen takareisiä - toisin kuin tänään) ja kaikkeva. Hyvä fiilis on Keijolla nyt! Loppuun vähän eilisillan fiiliksiä + askelkyykkykävelyä Kvarnarin kädessä. Muuten oltais vedetty käsi kädessä, mutta urheilukentän välittömässä läheisyydessä oli parisataa henkilöä.. "Nou houmou!" -Kai Greene.



Jessöör. Huomenna olis tarkotus lähteä illalla treenaamaan kimpassa gym-spacen juden kanssa! Jude on valmistautumassa samaoihin skaboihin meikäläisen kanssa. Koitetaan kuvailla vähän vl-videota treenistä. Itellä pelkät deltsit ja pohkeet huomenna, eri treeni kuin Jussilla. Llauantaina synttäreiden kunniaksi sitten gun_show. ;) Eli huomenillalla koitetaan saada matskua ulos taas!!



keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Väsynyttä lepopäivää (13 weeks out)

Morroomoroo!

Tässä ollaan töihin lähdössä, mutta just ehdin päivittämään ensin. Poseerauksia ittekseen kattelin tossa aamupäivästä ennen päivän toista ateriaa. Päälle hieman putkirullausta yläkropalle. Semiväsynyt fiilis tässä, mutta onneks lepopäivä, nyt ladataan akkuja. Poseeraaminenkin on paljon hyödyllisempää/kehittävämpää/mielenkiintosempaa kun on toinen silmäpari katsomassa ja antamassa palautetta. Nojoo, tämän päivän aterioita tässä lyhkäsellä vireolla.


Jooh, eli 14-21 duunia. Huomenna sitten aamuvuoroon eli 8-16 töitä kuten perjantainakin. Eli rytmi käännetään ympäri, tänään jo harjottelin sitä nousemalla ajoissa. Illalla siis protokolla on aika selvä: huomiset kamppeet valmiiksi ja huomisen päivän läpikäyminen. Jalkatreeniä huomenissa ja voisin siitä laittaa päivitystä miten homma sujui. Takareidet treenaillaan taas ensin, sitten etureinot.

Perjantaina on sitten todella mielenkiintosta juttua tulossa, päivittäminen vaan menee aika myöhään. Eli kimppatreeniä luvassa, mutta paljastetaan vasta sitten kenen kanssa. LPG:llä vedellään vanhan liiton tyyliin **tun kovaa! Eli huomenna palataan, mukavaa päivää kaikille!

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Viikko lupaavasti käyntiin, videoita jos jonkinlaisia! (13 weeks out)

Aurinkoista päivää kaikille!

Todellakin vapaapäivä töistä, mutta silti back to basics. Vatsa tuntui aamulla vielä hieman, joten suosiolla päätin vetää vain yhden treenin tänään. Youtubeen on tulossa joku uudistus ja siinä oli mahdollisuus tehdä kanavalle esittelyvideo, joten semmosen sutasin eilen illalla. Koitin saada videosta realistisen mitä on luvassa, joten tässä ko. video. Antakaapa vapaasti palautetta sitten!



Kesän edetessä tulloo kalavideoita lissää kun työvuorot vähenee kisojen lähestyessä. Mukava paikka käydä virkistäytymässä, n. 50min ajomatka joten lyhyet yhen yön reissut ovat erittäinkin jees tuonne. Eilen todellakin yksi suunniteltu treeni jäi vetämättä vatsatemppuilun vuoksi, mutta silti sai kolmella liikkeellä vedettyä latsit tukkoon, nyt tunnostaa kivasti. Less is more useimmiten. Hitto kun olis tajunnu sen jo sillon 4v sitten..

Joo. Aamupäivästä Kvarnarin kanssa vetämään kovat treenit. Video puhukoon puolestaan. Täysillä vedetään, mutta pitää sitä hauskaakin olla. Video puhukoon puolestaan - VL (eikä oo mikään väestöliitto - Hanskille terveisiä!)


Sitten lähdettiin Kvarnarin ja Judun kanssa Sorvalammelle pulikoimaan. Mukavasti iltapäiväruuhkassa vietettiin kolmisen varttia auringon paistaessa.. paikan päällä aurinko olikin pilvessä. Noh, vesi oli lämmintä ja ruuat mukana - joten kaikki hyvin. Pelastusrenkaatkin löytyvät omasta takaa (vielä tässä vaiheessa), joten VL-uimataidottomat voivat olla turvallisesti vesillä... juhannuksena saattaa olla toinen juttu. Huomenna lepopäivä ja takasin sorvin ääreen. Tehtaan kautta töihin, viikonloppuna kun on synttärit niin täytyy käydä kavereille makkaraa ostamassa. :)

Päivälle kirsikka kakun päälle oli se kun Kvarnarin kanssa ajelehtiin kotio, niin bussipysäkillä oli pari teinityttöä ja toinen näistä laski housut alas ja pyllisti meille. Noh, siinä puolen kilometrin keskustelutuokion jälkeen VL-ukot päätti vetää liikenneympyrässä ympäri ja ajelehtia hissukseen ohi. Jotain ne tytöt hihitteli siinä ja osotteli. Ei kuitenkaan niin pedareita olla, että oltais pysähdytty juttutuokiolle tyttöjen kanssa. Kyllä tämmösiä on mukava muistella sitten kymmenien vuosien päästä kiikkustuolissa! Oli hienoa elää tänään!

maanantai 3. kesäkuuta 2013

Tuplatreenipäivästä pätkätreenipäivä VL-dieettauksen kera (13 weeks out)

Jebajee. Olin suunnitellut kaikki tälle päivälle pakettiin, kuten jokaikinen päivä. Aamusta klo 8 jälkeen kävinkin heittämässä oikein oivan treenin. Siitä sitten töihin ja tälviissiin. Noh, töissä vetäsin sumpin naamariin ja jonkun aikaa tästä alkoi tuntumaan painetta ylävatsassa.. Nyt jälkikäteen kun rupesin funtsimaan, oli tilanne aivan identtinen tähän (blogipäivitys 20 weeks out), eli jotain pientä pöpöä taas tarttui matkaan...

Töissä alkoi puolenpäivän jälkeen vatsa olemaan jo todella kipeä. Ei oikein pystyny seisomaan suorassa tms.. välillä täytyi mennä kyykkyyn jotta helpotti jollain tasolla. Lihatiskin takana kun asiakaspalvelutyössä on, niin ei tuo kovin etiketin mukaista ole. Siinä piti sitten 15.30 asti odotella jotta saatiin toinen iltavuorolainen paikalle ja meikä lähti kotio pari tuntia etukäteen (työaika piirretty 10-18).

Kotiin kun pääsin niin samantien potlojot sängylle, mikä helpotti vatsaa. Tunnin pari nukuin ja sitten tulikin yläkautta ylös koko päivän menú, jokasella rykäsyllä yks ateria. Eli tää oli sitä vanhan liiton dieettimeininkiä. Dieetillä ei syödä, ja jos syödään, se ei kauaan vatsalaukussa viivy imeytymässä!

Jeh, nyt tuntuu jo selvästi paremmalta vaikka vatsa hieman ontuilee. Huominen myönnettiin vapaaksi, ainakin yhden treenin käyn heittämässä. Jos olotila vielä paranee niin tuplatreeni huomenna sitten.. siis jos oikeasti tuntuu 100% olevan paukkuja.

Mutta tällästä vastoinkäymistä tänään. Onneksi olo on jo parempi ja elämä alkaa voittaa. Täytyy olla ilonen että tämä sattui nyt 13wo eikä 3wo. Eli nyt pikku hiljaa se täyshuuru päälle taas..



Aamun treeni oli varsin jees. Leukaa, t-kulmuria rumemmin ja sitten yatesvetoa polvista. Päälle varsin onnistunutta hittiä pohkeille ja takareisille, 51min. Treenivideosta tuli lyhyt, koska olin suunnitellut iltareenistä jatkoa. Huomenna koitetaan sitten enempi matskua, rintaa ja kättä olis!

sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Ravintopäivittelyä ja tulevan viikon suunnitelmia (13 weeks out)

Sunnuntaiehtoota!

Perkule kun oli komea päivä tänään. Lämmin oli, muttei liian lämmin mun mielestä! Pihalla tulikin palloiltua koko päivä. Todella lepponen päivä takana. Ensin yöllä koisittiin noin 11h. sitten ulos loikoilemaan ja uusinta Body-lehteä lukemaan. Eniten lehdessä kiinnosti juttu ystävästäni Antton Tammelinista - hyvä juttu! Muutenkin lehti vaikutti hyvältä, joten kannattaa käydä poistamasta kaupan hyllyiltä norkoilemasta!

Puhuin että Tampon kanssa olis paljon kimppareenejä ym. luvassa kun nyt toukokuun (ja kesäkunu alun) Antton asustelee Helsingissä. Noh, rehellisesti täytyy sanoa että aikataulut ovat menneet todella, todella ikävästi ristiin.. Kimppatreenejä ei ole pystytty suunnittelemaan (niin että niissä olisi jotain ideaa), mutta ens viikonlopulle ollaan sovittu kerrankin hengailua meikän synttäreiden kunniaksi! Jeah, mutta takaisin tähän päivään..

Sitten katteltiin Pekan kanssa poseerauksia pihalla ja voin kertoa että soijja lens. Pari kertaa vejeltiin läpi pakolliset asennot. Kunto ei miellytä ollenkaan, mutta onhan tässä vielä aikaa, ja nyt on jo kiire otettu huomioon. Eli ravinteita on laskettu ja treenimääriä lisäillään nyt vuorostaan. :) Iltapäivästä käytiin kavereiden kanssa palloa potkimassa oheisella viheriöllä ja chillailemassa, mukavaa ajanvietettä lämpimänä kesäpäivänä! Läskillä pyörän rengaskin PAMAHTI rikki sinne matkalla, ei vissiin dieetti pure? :D

Päivän kondista aurinkoa ottaessa.
Kysymys: Mistä tuttu lätsä?
Oikeinarvaajille mainetta ja kunniaa!!
Sitten dieetistä. Painonpudosta olen seurannut aamupainon viikkokeskiarvoilla. Nyt suunta on oikea ja paino putoaa kovaa tahtia. Toissaviikolla viikkokeskiarvon erotus oli 1.3kg ja nyt tälle viikolle 1.4kg. Vaikka tuntuu että peilikuva ei aina mene eteenpäin ja miellytä, niin pakko sen on edetä jos tuollaisia määriä paino putoaa. Ja onneksi on mm. isoveli-Pekka seuraamassa proggista vierestä, hän näkee varmasti sen mitä omani ei nää. Nyt jatkan näillä kaloreilla (2500-2900, riippuen onko lepo- vai tuplatreenipäivä), treenejä lisäillään mahdollisuuksien mukaan.

Eli huomenna töissä 10-18 vuoro. Selkäpäivä. Tuplatreeniä tiedossa, eli aamulla käyn veivaamassa selkää taas kovemmin siihen takareisiä ja pohkeita mukaan. Illalla sitten ylhäältä vetoja enempi, päälle takaolkaa ja vattaa. Oon suunnitellut 5 treenipäivää ensi viikolle ja kuusi treeniä. Lauantaina kun allekirjoittaneelle tulee 21 vuotta mittariin, niin täytyyhän sitä käsitreeni vetästä. ;) Perjantaina otetaan pelkät olkapäät ja pohkeet. Näin alustavasti olen pähkäillyt, mutta ei pidä mennä asioiden edelle. Huominen vedetään ensin pois alta kunnon hcbb maindmaisl-konnexönillä äs olveis!

Viimeviikolla todellakin lisäsin suolan määrää joten ns. ylimäärästä nestettä kertynyt ukkoon. Koitetaan pitää ukko nesteisenä ja pöhösenä mahdollisimman pitkään jotta paikat toimii paremmin ja ennaltaehkäistään loukkaantumisiakin. Eipä mittään vaivaa ole ollut (vielä), hyvin on kroppa ja paikat toimineet. Tässä vaiheessa pakko koputtaa puuta. :D

Syöminkejä lauantailta ja huomiselta.
Saanut mukavasti ulkoista motivaatiota omaan tekemiseen nyt kun oltu erään tulevan kilpakumppanin kanssa yhteyksissä ja kimppareenejä suunniteltu. Voin taata että loistavaa materiaalia luvassa, todennäkösesti perjantaina jo ensimmäistä setitystä! Huomenna todellakin tuplatreeniä luvassa, koitan saada jotain kuvattua molemmista treeneistä!

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Kiteytys 7. dieettiviikosta (13 weeks out)

Morjens!

Alkuun pahoittelut, että päivitys venähti näin - viimeisin setti on tiistailta. Täytyy sanoa, että kiireessä en oo viittinyt päivittää koska jälki olis juosten kustua. Koitan pitää tän päivityksen pituudeltaan maltillisena, jotta mielenkiinto säilyy. Ja tämä on nyt kirjoitettu 15h. vauhdissa koko ajan -päivän jälkeen, joten lukekaa rauhassa jotta jollain tasolla pääsisitte samalle aaltopituudelle, vaikka kumpuilevaa settiä luvassa. :D

Todellakin, tällä viikolla +40h työtunteja, ja Itäkeskukseen on mulla matkaa reilusti, joten matkoineen päivineen puhutaan reilu 50 tunnista. Eipähän tuo määrältään mikään kummonen ole, jos rytmissä pääsis tekemään. Alkuviikosta oli iltavukia, sitten vähän pidempää päivää, aamuhukia ja lisää pidempää päivää. Se vaikuttaa. :) Mutta ennen kaikkea oon suuresti kiitollinen siitä että mulla on töitä - ja loistava työpaikka onkin. Suuri kiitos tästä Veijo, Mara + loistava duuniporukka!

Hanskin kanssa duunissa! Niin hirvee kuva,
että pakko lisätä. Btw, posket näkyi vielä takaa
tässä vaiheessa!!
VL
No kiirehän tässä kunnon ajoittamisen kanssa tulee, joten alkuviikosta tuli kaloreita laskettua reippahasti. Eli nyt painetaan se 100% lasissa (toki pitäen silmät auki ja kroppaa kuunnellen), jotta 31. elokuuta ollaan perse gutseilla ja valmiina antamaan parasta Jarkkoa mitä tästä ukosta lähtee. Eli lyhyesti kiteytettynä tällä viikolla tullut kropalle ja pääkopalle suuri muutos tähän mennessä, mutta hyvin tästäkin selvittiin ja jatketaan porskuttamista!! Kuitenkin nauttinut joka hetkestä, vaikka nälkä alkaa olemaan tasanen ja voimakaskin aika ajoin. :)

Syömisistä puhun tuonnempana lisää, mutta mainitaan että kalorit siellä 2500-2700kcal kieppeillä. Nyt ruvetaan keskittymään treenien jakamiseen ja hakemaan lisäkulutusta sitä kautta. Ensi viikolla vielä 5 työvuoroa, sitten pitäis ruveta vähenemään. Hyvin on kuitenkin ruokailut menny duunissa putkeen, solidaarisuutta löytyy Wotkin'sin tiskin takaan. Btw, päivän oppi: Kohtele muita kuten haluaisit itseäsi kohdeltavan. *winkwink* Eli muistakaa että muitakin ihmisiä on olemassa, älkää keskittykö pelkästään omaan napaanne, vaikka juuri Sinä olet maailman tärkein ihminen. Fo'real! Vaikka joskus tuntuu, ettei tästä mitään tule, älä luovuta. Jos luovutat, et tiedä kuinka pitkälle pääset, mihin susta oikeasti on. Ei vain treenaamisessa, vaan elämässä ylipäätään. Työnteossa, pääsykokeisiin lukemisissa, parisuhteessa.. w/e! ..nyt takaisin maata läheisimpiin asioihin, mutta pitäkää nuo mielessä!

Kesäkuun korkkaus. +10h työpäivä
ja treeni takana. VL
Jeah, tänään kädet ja olat treenailin. Vaihtelevuuden vuoksi otin tumput ensin, 3 vuorosarjaparia, sitten pohkeita muutama setti välissä ja loppuun olkapäitä simppelisti mutta täysillä. Salilla oli syksyn über-junnuihin (16-18v) valmistautuva Aleksi, joten spottaajaa sai mukavasti omiin setteihin. Lisäksi Jaakko oli treenailemassa LPG:llä, viimenäkemisestä taitaa olla parisen vuotta. Eli tuttuja ihan sieltä oman treeniuran alkuajoilta. :) Todella motivoivaa nähdä näitä tuttuja!

Jätetään tähän tämä tiivistelmä tältä kertaa. Huomenna avaan vähän gameplaania kunnon edistymisen suhteen. Eli stay tuned! Nyt koitan tasaisemmin päivitellä, kunhan sais öisin vähän nukuttua.. ;) Ádios!

Day by day.
Ensikertaan!